Auran kirkossa juhlittiin peruskorjauksen valmistumista

Sunnuntaina 27.8.2023 vietettiin peruskorjatun Auran kirkon juhlaa. Piispa Mari Leppänen toimitti Auran kirkon uudelleen käyttöönoton juhlamessun.

Piispa Leppänen pohti saarnassaan päivän evankeliumissa käynnissä olevaa sanasotaa. Jeesus puhuu rumasti fariseuksille ja yhtä aikaa arvostelee heitä heidän puheistaan: ”Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun te itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”

Antiikin ajan erilaisten uskonnollisten ryhmien ja filosofisten koulukuntien välillä tyypillisistä väittelyistä löytyy yhteneväisyyksiä omaan aikaamme.
– Keskustelu on ollut tulehtunutta, kylmä suhtautuminen toisiin ihmisiin pelottaa ja jakautuminen huolestuttaa. Moni sana olisi saanut jäädä kirjoittamatta tai sanomatta, totesi piispa Leppänen muistuttaen vastuusta – sekä valtaapitävien että sanojen vastuusta.
– On selvää, että siellä missä on valtaa, on myös erityistä vastuuta. Rasismi tai syrjintä eivät ole oikein. Päättäjiltä ja vallankäyttäjiltä on lupa odottaa, että he ovat esimerkillisiä siinä, millaisia sanoja he käyttävät, kuinka toisista puhuvat.
– Vastuu sanoista on suuri. Sanoilla on merkitystä. Sanoilla luodaan todellisuutta. Sanoilla voi parantaa ja sanoilla voi haavoittaa. Sanoilla voi vahvistaa luottamusta, tai rikkoa sen nopeasti.
Piispa Leppänen muistutti siitä, miten sanat eivät saa jäädä tyhjiksi, vaan niiden tulisi näkyä teoissamme ja suhtautumisessamme toinen toisiimme, ja kannusti keskustelujen kiivaudessa myös hiljaisuuden etsintään. Onhan hiljaisuus Jumalan ensimmäinen kieli.
– Hiljaisuudessa ei vain levätä, se myös kasvattaa ja avaa ihmisen ”kyynelehtimisen kanavat”, myötätunnon toisia kohtiin.
Kirkko on sekä hiljaisuuden huone että eläväksi tekevien sanojen huone. Uudistunutta kirkkoaan juhlivaa seurakuntaa piispa rohkaisikin siihen, että kirkon ovet pidetään auki, ihmisten annetaan tulla, ollaan ennakkoluulottomia – täytetään kirkko elämällä ja rukouksella.
Piispa Mari Leppäsen koko saarna luettavissa tästä.

Lisäksi juhlamessun avustajien runsaaseen joukkoon lukeutuivat muun muassa kirkkoherra Risto Leppänen, Auran kirkkoalueen pappi, kappalainen Harri Ruskeepää sekä ja kappalainen Torsten Sandberg, entisen Auran seurakunnan kirkkoherra.

Peruskorjaus parantaa saavutettavuutta ja monikäyttöisyyttä
Nyt toteutetussa peruskorjauksessa keskeistä oli paitsi talotekniikan uusiminen myös saavutettavuuden parantaminen. Kirkkoon on tehty muun muassa esteetön wc. Kirkkosalissa remontti näkyy etenkin etuosan penkkirivistöjen poistolla. Näin on vapautunut tilaa ja kulku alttarille on helpottunut, mikä on avannut myös uusia käyttömahdollisuuksia.


Peruskorjausta esiteltiin jumalanpalveluksen jälkeen ja kirkko oli myös avoinna tutustumista varten koko iltapäivän ajan. Remontin lopputuloksen on tosin jo saattanut nähdä aiemminkin, sillä vuoden alusta kesään remontissa ollut Auran kirkko on ollut käytössä jo heinäkuusta.


Auran kirkko on vuonna 1804 valmistunut puukirkko. Sen edeltävä peruskorjaus on valmistunut vuonna 1958. Nyt toteutunutta peruskorjausta on odotettu pitkään.

– Vuosien ja jopa vuosikymmenten odotus on täyttynyt. Lämmin kiitos tämän korjaushankkeen suunnittelijoille, toteuttajille ja seurakunnan päättäjille – Auran kirkon korjaustoimikuntaa ja asiasta eri tavoin huolehtineita auralaisia unohtamatta, kiitteli kirkkoherra Leppänen.
Auran seurakunta yhdistyi Liedon seurakuntaan vuoden 2021 alussa. Seurakuntaliitostaustasta johtuen Liedon seurakunta sai Auran kirkon peruskorjaushankkeeseen Kirkkohallitukselta merkittävän avustuksen.
Valokuvat:
Juha Hassila (kuvat 1–10)
Eeva Sisso (kuvat 11–12)
28.8.2023 18.17