Pappila

Pappila

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

 

Liedon pappila ja sen kaunis pihamiljöö tarjoaa idylliset puitteet pienemmille perhejuhlille, kuten kastejuhlaan, pieneen muistotilaisuuteen tai vaikkapa vihkimiseen. Käytössä on kolme erikokoista tilaa,  joiden välissä on pariovet, sekä keittö. Pappila vuokrataan aina kokonaisuutena.

Sisään vie invaluiska, mutta esteetön liikkuminen pyörätuolilla tai rollaattorilla ei pappilassa ole mahdollista.   

Pappilan kuten muiden vuokrattavien tilojen vuokrahinnat ovat Tilavuokrat ja tilavaraukset -sivulla.

 Liedon pappilan nykyinen päärakennus on tehty vuosina 1859—1862 Turun kaupunginarkkitehti P. J. Gylichin piirustusten mukaan, ja se on perusratkaisuiltaan tuolloin suositun virkataloarkkitehtuurin mukainen. Vuonna 1893 pappilan Nuolemon puoleista päätyä vielä jatkettiin seitsemän metrin verran.

Ensimmäinen Liedon pappilassa asunut kirkkoherra oli Carl Fredrik Ramberg. Käytöstä virka-asuntona luovuttiin syksyllä 1991 vuonna. 

Pappila on aiemmin toiminut myös kirkoherranvirastona, seurakunnan kirkonkirjojen arkistona, toimistotiloina.

Liedon keskustan ytimessä,osoitteessa Hyvättyläntie 6.

 

Tapahtumat

ma 5.6. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.
ma 12.6. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.
ke 14.6. klo 16.00

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Miesten raamattupiiri

Liedon pappilassa pysähdytään Raamatun tekstien parissa. Miesten raamattupiiri kokoontuu kevätkaudella joka toinen viikko.
ma 19.6. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.
ma 26.6. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.
ma 3.7. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.
ma 10.7. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.
ma 17.7. klo 11.30

Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto

Pappilan kesäkahvila

Pappilan Kesäisessä Ystävänkahvilassa tavataan yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä.
Senioriväen kesäkahvilassa on mukana myös diakoniatyöntekijä.