Auran kirkko
Turuntie 437, 21370 Aura kk
Auran kirkkoon mahtuu noin 450 henkeä. Kirkko on peruskorjattu vuonna 2023.
Kesällä tervetuloa Tiekirkkoon
Auran kirkko on kesällä 2026 avoinna
8.6.–9.8. arkisin klo 9–16 ja
sunnuntaisin klo 11–18.
Kirkossa on opas arkisin klo 11-16 heinäkuun loppuun.
Juhannusaattona kirkko on suljettu.
Historiaa
Auran kirkko sijaitsee vanhassa Prunkkalan kylässä, viitisen kilometriä Auran keskustasta Turkuun päin Vanhaa Turuntietä. Auran seurakunnan edeltäjä, Prunkkalan kappeliseurakunta, perustettiin vuonna 1636 Liedon emäseurakunnan yhteyteen. Vuonna 1908 Aura määrättin erotettavaksi omaksi kirkkoherrakunnaksi, johon oli liitettävä myös neljä kylää Pöytyältä. Tämä toteutui vuonna 1917.
Jo vuonna 1636 tällä paikalla oli oma kirkko, joka oli rakennettu mahdollisesti jo 1500-luvulla. Seurakunnan toinen kirkko rakennettiin vuonna 1691. Se oli hirsistä salvottu pitkäkirkko. Kakskerran myllykylässä onkin edelleen asuinrakennus, joka on tehty Prunkkalan toisen kirkon hirsistä.
Nykyinen, kolmas kirkko, on vuodelta 1804. Kirkon piirrustukset laati A.Almfeld Tukholman yli-intendentinkonttorissa ja rakennusmestarina toimi Mikael Piimänen. Kirkkoa on remontoitu useaan otteeseen, vuoden 2023 peruskorjausta edeltänyt korjaus tehtiin vuonna 1958.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Turuntie 437, 21370 Aura kk
Retkeilyriparin konfirmaatioharjoitus
KonfirmaatioharjoitusTuruntie 437, 21370 Aura kk
Konfirmaatiomessu retkeilyripari
Onnea konfirmoiduille!Turuntie 437, 21370 Aura kk
Tiekirkko avoinna!
Tervetuloa tutustumaan Auran kirkkoon!Turuntie 437, 21370 Aura kk
Tiekirkko avoinna!
Tervetuloa tutustumaan Auran kirkkoon!Turuntie 437, 21370 Aura kk
Halssi 7 konfirmaatioharjoitus
KonfirmaatioharjoitusTuruntie 437, 21370 Aura kk
Konfirmaatiomessu Halssi 7
Onnea konfirmoiduille!Turuntie 437, 21370 Aura kk
Tiekirkko avoinna!
Tervetuloa tutustumaan Auran kirkkoon!Turuntie 437, 21370 Aura kk