Uutislistaukseen

Helluntaina täydentyy Liedon kirkon kirkkotekstiilien sarja 

Helluntaina täydentyy Liedon kirkon uusien kirkkotekstiilien sarja. Pyhän liturginen väri on punainen.  Kirkon syntymäpäivänä pidettynä helluntaina muistetaan Pyhän Hengen vuodattamista. 

–    Vahvalla sävyllään punainen kertoo tulesta, joka kuin kielinä laskeutui opetuslasten päälle helluntaina, kuvaa tekstiilitaiteilija Helena Vaari, Liedon kirkkotekstiilien suunnittelija ja valmistaja. 

Liturginen punainen on Pyhän hengen ja myös veren ja marttyyrien väri. Sitä käytetään myös pyhäinpäivänä.

–   Liedon kirkkotekstiilien nimi on Yhteinen tie. Sitä tietä on kuljettu Liedon kirkolle jo 500 vuotta. Vertaus sopii myös punaiseen liturgiseen väriin: kristityn tie, selostaa Vaari. 

Aiemmin Yhteinen tie -tekstiileistä ovat valmistuneet jo liturginen valkoinen, vihreä, violetti sekä musta. 
Punaisten tekstiilien myötä sarja valmistuu. Mustia tekstiilejä lukuun ottamatta ovat sekä alttarivaatteen eli antenpendiumin että saarnastuolia koristavan kirjaliinan kuvioinnit symboliikaltaan yhdenkaltaiset eri väreissä. 
 


 

Alttarivaate roikkuu puunoksassa ulkona ja valo siivilöityy sen läpi. Taustalla puiden ja kasvien vihreää sekä vaaleaa taivasta.
Työn alla oleva alttarivaate kuvattuna ulkona, jolloin näkyy valon siivilöityminen läpi. 

 

Alttarivaatetta koristaa vihkiristi, jonka muoto on sama, kuin Liedon kirkon seinissä olevien keskiaikaisten vihkiristien. Alttarivaatteen läpikuultavan pitsin Helena Vaari kuvaa olevan kuin salattu Jumala. 

–    Se ei tarkoita, että Jumala salaisi meiltä jotain, vaan pitsi kuvastaa Pyhää Henkeä, jonka avulla Jumala auttaa, johdattaa ja puolustaa meitä.
 


Punasävyinen kirjaliina jossa Madonna ja Jeesus-lapsi kuviointi.

–    Kirjaliinan Hymyilevä Maria ja Jeesus-lapsi hehkuvat rakkautta, iloa ja valoa meille kaikille. Kirjonnat taivaansinisillä langoilla kertovat, että Maria on taivaan kuningatar, kuten kautta taidehistorian hänen vaatteensa on maalattu sinisellä värillä. Saarnatuolin Maria ja Jeesus-lapsi sopivat myös hyvin yhteen välittömässä läheisyydessä olevan kastemaljan kanssa, selostaa Vaari. 

Kirjaliinan Maria ja Jeesus-lapsi -aihe antaa myös kaiun siitä, että Vaarin tekstiileissä on vaikutusta myös kirkon vanhoista puuveistoksista. Liedon keskiaikaisista veistoksista muun muassa Pietari, Paavali sekä Maria Jeesus-lapsi sylissään ovat Turun linnan museossa. Yhä Liedossa puolestaan on krusifiksi vierellään Maria ja Johannes. Tämä niin Calvario-veistosryhmä sijaitsee alttarin yläpuolella.

Vaari kokeekin veistosten sanoman ja muiston olevan Liedon kirkossa vahva.

–    Messukasukkaan olen taidekirjonut Pietarin viitan laskokset samoin kuin ne ovat puisessa veistoksessa. Pietarin viitta ja tämän päivän papin kasukka ovat kuin sama vaate, palvelutehtävä yhdistää apostolin ja papin.
 


Oranssisävyinen messukasukka ja vieressä seinällä piirroskuva Pietarin puuveistoksesta..


Helluntaina käyttöön otettavan uuden messukasukan sävy on lämmin oranssinpunainen. Pienet vihreät lehdet messukasukassa symboloivat kristittyä.

Kuvat: Helena Vaari.

Lisää Helena Vaarin Liedon kirkkoon suunnittelemista tekstiileistä voit lukea pääsiäisen alla julkaistusta jutusta
Kiirastorstai pukee suruun  — ja tuo Liedon kirkkoon uudet tekstiilit 

 

2022-06-03 17:00:00.0