Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kamarikuoro Musica Vocale on noin 20-25 laulajan kamarikuoro, joka pyrkii iloisella ilmeellä tinkimättömän korkeatasoiseen kuorolauluun. Kuoro on laulanut suuria ja keskisuuria kirkkomusiikkiteoksia (Mozart, Buxtehude, Schütz, Bach, Fauré, Pärt) sekä pienempimuotoisia teoksia 1500-luvulta nykypäivän musiikkiin. Alun perin Paraisilla perustettu kuoro on toiminut helmikuusta 2019 Liedon seurakunnan yhteydessä. Kuoro on ollut tiiviisti mukana vuosien varrella Barokin labyrinteissä -festivaalin kanssa esittäen festivaalilla muun muassa Mozartin Requiemin ja Bachin Jouluoratorion. Yhteistyötä Musica Vocale on tehnyt monien laulajien lisäksi esimerkiksi FiBon ja Candominon kanssa. Kuoro teki konserttimatkan Uppsalaan ja Tukholmaan keväällä 2018. Suomen kirkkomusiikkiliitto valitsi Musica Vocalen vuoden 2023 musiikkiryhmäksi. Kuoroa johtaa edelleen sen perustaja Tomi Satomaa.
Harjoitukset erikseen sovittavina keskiviikkoiltoina klo 18–21.
Kuorolaisten suositusikä on 18–55 vuotta. Kysy koelaulusta: tomi.satomaa@evl.fi
Lue toiminnasta kuoron blogista ja omilta nettisivuilta.
Liedon kirkkokuoro on toiminut jo vuodesta 1929 ja rikastuttaa seurakunnan elämää aktiivisella toiminnallaan. Kuoro laulaa neliäänisesti monipuolista ohjelmistoa. Jumalanpalveluksissa avustaminen on kuoron keskeisimpiä toimintamuotoja. Kuoro harjoittelee Liedon seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 18.30-20. Kirkkokuoroa johtaa Juha-Pekka Kähkonen.
Gospel Ladies eli entinen Gospelkuoro, lauloi perustamisvaiheessa kymmenen vuotta sitten nimensä mukaisesti erityisjumalanpalveluksissa, kuten gospelmessuissa. Nykyään kuoro laulaa myös pääjumalanpalveluksissa. Ohjelmisto on laajentunut muun muassa klassiseen musiikkiin. Ohjemiston runkona on suomalaisten säveltäjien, kuten P. Simojoen, P. Laaksosen ja L. Heikkilän, gospelmusiikki. Keväisin pidettävät Yhteisvastuu-konsertit ovat muodostuneet kuorolle jo perinteeksi. Äänenmuodotukseen kiinnitetään paljon huomiota; kuorossa käy myös vierailevia laulunopettajia.
Tähän kolmiääniseen naiskuoroon otetaan mielellään uusia laulajia, 15 ikävuodesta ylöspäin. Kysy koelauluista kanttori Svetlana Jääskeläiseltä!
Gospel Ladies harjoittelee keskiviikkoisin Liedon seurakuntatalolla klo 17.30 alkaen.
Pirteät on päiväaikaan kokoontuva kuoro. Se harjoittelee useimmiten Liedon keskustassa Mestarintuvassa torstaisin klo 13–15, mutta on myös viikkoja, jolloin se keikkailee ilahduttamassa palvelutalossa asuvia. Kuoroa johtaa Svetlana Jääskeläinen.
Laulavat Eläkeläiset on tarvasjokelainen lauluryhmä, joka kokoontuu kerran kuussa keskiviikkoisin Hyvinvointikeskukseen laulamaan ja laulattamaan. Laulamme sekä viihteellistä että hengellistä musiikkia yksiäänisesti. Harjoitukset ovat pääsääntöisesti Hyvinvointikeskuksen ruokalassa. Ne kestävät tunnin, jonka jälkeen siirrymme ilahduttamaan laulullamme Hyvinvointikeskuksen asukkaita. Lauluamme johtaa Kaisa Kraft.
Syyskaudella 2024 lauletaan klo 13.30 HVK:n ruokalassa 4.9. | 16.10. | 13.11. | 11.12.
Keskivikkona 4.10 Laulavat Eläkeläiset on Tarvajoen seurakuntalolla.
Eläkeläisten laulukerhossa laueletaan Auran kirkkoalueella päiväaikaan. Yhteistyössä Auran eläkeliiton kanssa pidettävän laulukerhon harjoitukset ovat syyskaudella 2024 Auraamossa klo 11-12 keskiviikkoisin 11.9. | 9.10. | 13.11. | 4.12. Laulua ohjaa Kaisa Kraft.
Laululintuset on alakouluikäisille laulavaisille lapsille tarkoitettu kuoro. Harjoituksissa lauletaan ja välillä soitetaan myös käsikelloja. Kauden aikana on muutama esiintyminen. Laululintuset on mukava ja maksuton harrastusmahdollisuus koululaiselle.
Laulintuset harjoittelevat keskiviikkoisin klo 17.30-18.30 Liedon keskustassa, Mestarintuvassa. Laululintusia ohjaa Kaisa Kraft.
Auran Gospelkuoro on perustettu tammikuussa 2013. Kuoro laulaa pääasiassa Petri Laaksosen ja Pekka Simojoen säveltämiä lauluja. Kuorossa on sekä nais- että mieslaulajia. Kaikki laulutaitoiset ovat tervetulleita mukaan! Auran Gospelkuoro on esiintynyt jumalanpalveluksissa kaksi kertaa vuodessa. Tämän lisäksi se on pitänyt Tuomaslaulu-iltoja, keväällä Yhteisvastuukonsertin ja adventin aikaan joulukonsertin. Nykyään näitä toteutetaan paljolti yhdessä Liedon kirkkokuoron kanssa.
Kuorolla on harjoitukset torstaisin klo 18.30-20 Auran seurakuntatalolla. Auran Gospelkuoron johtaja on Juha-Pekka Kähkönen.
Säännöllisesti harjoittelevien kuorojen lisäksi seurakunnassamme kootaan tarpeen mukaan erilaisia, muutaman kerran harjoittelevia ja esiintyviä projektiluonteisia kuoroja esimerkiksi erilaisiin jumalanpalveluksiin. Tällaisia kuoroja ovat viime vuosina olleet muun muassa Taizé-kuoro, Joululaulukuoro, Virsilaulukuoro, Vanhan ajan messun kuoro ja Suomalaisen messun kuoro.
Jos olet halukas laulamaan silloin tällöin kuorossa, mutta et pysty juuri tällä hetkellä sitoutumaan pitkäaikaiseen toimintaan, ovat projektikuorot hyvä vaihtoehto sinulle. Projektikuoroista vastaa Tomi Satomaa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä