Uutislistaukseen

Vuoden 2027 veroprosentiksi 1,35

Tietokoneen näyttöruutu, kokouksessa istuvia ihmisiä ja ikkunoista näkyy keväinen vihreä maisema.

Liedon seurakunnan kirkkovaltuusto päätti vuoden 2027 tuloveroprosentiksi 1,35. Päätöksellään kirkkovaltuusto palautti veroprosentin vuosien 2019–2022 tasolle.  

Vuonna 2023 tuloveroprosenttia laskettiin 1,30:een, mihin silloin vaikutti etenkin sote-uudistus ja sen vaikutus verotuloihin. Kirkkoneuvostolle viety pohjaesitys oli pitäytyä edelleen tuloveroprosentissa 1,30 mutta kirkkoneuvosto kannatti yksimielisesti kokouksessa esitettyä tuloveroprosenttia 1,35 vuodelle 2027.

Kirkkovaltuustossa äänestettäessä päätös oli äänin 21–6 kirkkoneuvoston esityksen 1,35 %:n mukainen. Valtuustokeskustelussa korostui tarve reagoida vastuullisesti yleiseen kustannusten nousuun ja viisaasti, vähitellen ennakoida edessä olevia korotustarpeita;  vaikka seurakunnan verotulot näyttäisivät vielä lähivuosina kehittyvän positiivisesti, talouden rakenteelliset haasteet ovat nähtävissä.

Veronmaksajille 0,05 prosenttiyksikön nousu näyttäytyy hyvin maltillisena. Käytännön vuosivaikutus on esimerkiksi 25 000 euron vuosituloilla 12,50 euroa, 40 000 euron vuosituloilla 20 euroa ja 60 000 euron vuosituloilla 30 euroa. Kirkollisveroa ei tarvitse maksa lainkaan, mikäli ansiotulot jäävät alle verotettavan ansiotulon rajapyykin. Vuonna 2025 tuo raja oli 18 600 euroa.

 

Tilinpäätös reilun 50 000 alijäämäinen – kastettujen ja kirkkoon liittyneiden määrässä nousu  

Samassa kirkkovaltuuston kokouksessa hyväksyttiin Liedon seurakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus 2025. Tilikauden tulos jäi alijäämäiseksi 51 179,08 euroa. Tuloslaskelma sisältää Liedon aseman myyntitappion 34 943,37 euroa sekä kiinteistöjen kuntoarvioiden ja Kirkkohallituksen ohjeistuksen perusteella tehtyjä kertapoistoja 166 549,68 euroa. Ilman kertaluonteisia eriä tilikauden tulos on 150 313,97 euroa ylijäämäinen.

Verotulot kasvoivat 1,4 % edellisvuodesta ja olivat yhteensä 5,075 miljoonaa euroa. Toimintakulut puolestaan nousivat 4,4 % ollen 4 492 305,03 euroa. Vuoden 2025 kirkkoon kuuluvia oli seurakunnassa 69,4 %. 17 116 jäsenen määrässä oli laskua 232 jäsentä.

Vuonna 2025 tilastot kertovat kuolleiden suuresta määrästä (206) ja parin aiemman vuoden lailla hieman miinusmerkkisestä muuttoliikkeestä (-33).

Seurakuntaan liittyi viime vuonna 138, mikä on eniten koko 2020-luvulla. Myös kastettujen määrässä, 153, oli nousua (136 vuonna 2024). Liedon seurakunnan alueella kirkosta erosi 255; eronneiden määrä on 2020-luvulla ollut vuosittain reilu 200 jäsentä (vuonna 2022 eniten, 284).

Lisätietoja:

Marika Ahola
talouspäällikkö
Hyvättyläntie 19
21420 Lieto
Risto Leppänen
Risto Leppänen
kirkkoherra
Hyvättyläntie 19
21420 Lieto

Fri May 29 13:05:00 EEST 2026