Uutislistaukseen

Kirkossa Yhteisvastuun hyväksi muskari - ja nuorten taidetta

Yhteisvastuun juhlavuoden ympyrälogo, jonka keskellä pinkki Yhteisvastuusydän.

Yhteisvastuukeräys viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhlavuottaan.

 


 

Ensi sunnuntaina Liedon kirkossa pidetään Yhteisvastuun hyväksi muskaria. Kanttori Kaisa Kraftin ja seurakunnan lastenohjaajien voimin pidettävässä hyvän mielen musiikkihetkessä lauletaan liuta tuttuja lauluja, lastenlauluja, kansanlauluja. Ja muskarimeiningin mukaisesti myös leikitään.

Lapsiperheiden ohella Yhteisvastuumuskarissa laulun ja leikin iloa voivat jakaa kaikenikäiset. Tapahtuma on maksuton, mutta sen yhteydessä voi lahjoittaa tämän vuoden Yhteisvastuukeräykselle, jolla tuetaan nuorten hyvinvointia Suomessa ja ulkomailla.

Yhteisvastuukeräyksen teeman sekä raamatunkertomusten inspiroimina ovat Liedon seurakunnan tutor-koulutettavat, eli toisen vuoden isoskoulutettavat, tehneet taidetta, joka myös on kirkossa esillä. Nuorten toteuttaman Yhteisvastuu-taidenäyttelyn avajaisia vietetään Liedon kirkossa tänä iltana. 

Lisää: 
Yhteisvastuumuskari - Liedon seurakunta
Taidenäyttely Yhteisvastuun hyväksi - Liedon seurakunta
Yhteisvastuu - Liedon seurakunta

18.3.2025 16.31