Jatkossa kolehdin voi antaa myös sähköisesti

Liedon seurakunta ottaa käyttöön sähköisen kolehdin. Jumalanpalveluksissa voi jatkossa tehdä kolehtilahjoituksen MobilePaylla.
Sähköiseen kolehtiin saa lain mukaan osallistua vain jumalanpalveluksessa paikan päällä läsnäolevat eikä se siksi valitettavasti palvele esimerkiksi striimin kautta osallistuvia. Samasta syystä MobilePay-numerot ovat vaihtuvia ja näkyvissä vain kirkkotilassa jumalanpalveluksen ajan.
Edelleen kolehtiin voi tietysti osallistua myös perinteisesti käteislahjoituksella.
MobilePayn lahjoitus on tietoturvallista ja luottamuksellista. Maksajan tiedot välittyvät kyllä maksun yhteydessä, mutta niitä ei esimerkiksi kolehteja tilitettäessäkään edes tarkastella eikä tietoja käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen, esimerkiksi lahjoituspyyntöjen tekemiseen.
28.2.2025 16.26