Uutislistaukseen

Oopperan helmiä Liedon kirkon uusilla uruilla

Urkuri Arttu Selonen sekä sopraano Kaisa Kraft.

Urkuri Arttu Selosen ja sopraano Kaisa Kraftin konsertti jatkaa suosittua Liedon kesämusiikki -sarjaa.

Tulevana sunnuntaina 14.7. on mahdollista päästä kuulemaan, miten Liedon kirkon uudet, tänä keväänä valmistuneet urut taipuvat oopperamusiikin esittämiseen. Liedon kesämusiikki -sarjan konsertit jatkuvat sopraano Kaisa Kraftin ja urkuri Arttu Selosen konsertilla. Konsertissa kuullaan oopperamusiikkia kolmelta merkittävältä oopperasäveltäjältä. Kaksi säveltäjistä, Giuseppe Verdi ja Giaccomo Puccini edustavat italialaista romanttista oopperaperinnettä ja kolmas säveltäjistä, Richard Wagner, saksalaista myöhäisromantiikkaa.

Kaisa Kraft kertoo haaveilleensa jo pitkään kokonaisesta konsertista, jossa pääsisi laulamaan ooppera-aarioita urkujen kanssa.

– Mahtavaa, että Arttu tarttui haasteeseen ja että konsertti on mahdollista toteuttaa nimenomaan Liedon kirkossa, jossa toimin kanttorina, iloitsee Kraft.

– Urut ovat hyvin laaja-alainen ja monipuolinen soitin, ja Liedon kirkon urkujen 27 äänikerralla pystyy luomaan jo varsin orkestraalisia sointeja, Arttu Selonen kertoo ja toteaa urkujen olevan eräänlainen yhden soittajan hallinnassa oleva kokonainen orkesteri.

Äänialaltaan dramaattinen sopraano Kraft laulaa tulevassa konserttissa nimikkoroolien aarioita muun muassa oopperoista Aida, Tosca ja Madame Butterfly.

Turkulaislähtöinen urkuri Arttu Selonen on esiintynyt mm. Turun tuomiokirkon iltamusiikkisarjassa vuoden 2022 nuorena urkutaiteilijana, Helsingin urkukesässä, Mäntän musiikkijuhlilla, Espoon Urkuyö&Aaria-festivaalilla sekä Turun urkujuhlilla. Selosen opettajia ovat olleet muun muassa Markku Hietaharju, Jaana Ikonen ja Anu Åberg. Hän on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi pääaineenaan urkujensoitto v. 2021. Tällä hetkellä hän toimii solistisen uransa lisäksi vs. kanttorina Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa.

Sopraano Kaisa Kraft sijoittui kahdeksan parhaan laulajan joukkoon kansainvälisessä Wagner-laulajille suunnatussa Lauritz Melchior -kilpailussa Tanskassa vuonna 2020 ja oli yksi Toivo Kuula -laulukilpailun finalisteista v. 2021. Kraft on monipuolinen laulaja ja esiintyy säännöllisesti lied- ja kirkkokonsertein. Hän on laulanut solistina lukuisissa kirkkomusiikkiteoksissa, orkestereiden ja kuorojen solistina, sekä myös oopperaproduktioissa, joista viimeisimpänä mainittakoon Brünnhilden rooli urkujen säestyksellä toteutetussa Jumalten tuho -oopperassa Eurajoki Bel Canto -festivaaleilla.

Liedon kesämusiikki -sarjan konsertteja on kerran kuukaudessa touko-syyskuun ajan. Niissä kuullaan myös kirkon uusia urkuja. Myöhemmin sarjassa on tarjolla lauluyhtye MMXX:n renessanssilaulua, minimalistista urkumusiikkia sekä nelikätistä urkujen soittoa.

Kello 20 alkavaan konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma maksaa 10 euroa.

kuvat: Musiikkitalon Urut Soimaan ry / Sakari Röyskö sekä Studio Liikkuva / Mari Grönroos.

9.7.2024 14.38