Uutislistaukseen

Auran pappilasta kaksi kauppaa

Keväällä käynnistynyt Auran pappilan myyntiprosessi on edennyt siten, että Liedon seurakunnan kirkkoneuvosto pääsi kokouksessaan 8.6.2023 käsittelemään siitä saadut ostotarjoukset. 
Saatujen tarjousten perusteella kirkkoneuvosto esittää Auran pappilan myymistä siten, että kaikkiaan neljä palstaa sisältävä kantatila myytäisiin kahtena eri kokonaisuutena: Pertti Leppäkoskelle määräala peltoa  52 500 euron hintaan ja Riikka Velemalle sekä Markku Laaksoselle varsinainen pappila rakennuksineen sekä lisäksi määräala peltoa  hintaan 210 500 euroa. Jälkimmäiseen kokonaisuuteen sisältyvät myös tilaa halkovan Järvijoen kaksi saarta. 

Myyntipäätökset tekee lopulta kirkkovaltuusto. Asia tulee käsittelyyn sen seuraavassa kokouksessa 6.9.2023. 
Auran pappila on siirtynyt Liedon seurakunnan omistukseen Auran ja Liedon seurakuntien yhdistyessä. Seurakunnallinen toiminta pappilassa oli päättynyt jo ennen seurakuntaliitosta, ja Auran pappilan myynti on kirjattu seurakunnan tämän vuoden talous- ja toimintasuunnitelmaan.
 

2023-06-12 18:05:00.0