Uutislistaukseen

Musica Vocalen palmusunnuntain konsertti saattelee hiljaiselle viikolle

Kuoro konsertoimassa kuulijoita täynnä olevassa Liedon kirkossa.

Musica Vocale Liedon kirkossa adventtikonsertissa 2022. Varsinais-Suomessa toimiva kuoro on seurannut johtajaansa Tomi Satomaata Lietoon Paraisilta.

Kamarikuoro Musica Vocale vie palmusunnuntain konsertillaan kuulijan hiljaiselle viikolle ja pääsiäisen riemun odotukseen.  Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden 2023 musiikkiryhmäksi valittu Musica Vocale tunnetaan korkeantason konserteistaan, joissa usein kuultua on barokkimusiikki sekä suomalainen musiikki kansanlauluista Sibeliukseen. 


Nyt kuultavan konsertin pääteos on J.S. Bachin säveltämä motetti ”Jesu, meine Freude”. Musiikiltaan se vaihtelee tyynestä draamaattiseen, herkästä juhlalliseen, ja onkin Bachin kuudesta motetista laajin.  Aikanaan tiettävästi hautajaismusiikiksi sävelletyn teoksen runkona on virsi Jeesus, aarteheni.  Kuoron lisäksi kuullaan sello-, huilu- ja urkumusiikkia.

Konsertin johtaja sekä urkuri on Tomi Satomaa. Huilua soittaa Anna Satomaa ja barokkiselloa Elina Mattila.  

Jesu meine, Freude -konsertti 2.4. Liedon kirkossa klo 19 sekä Paraisten kirkossa la 1.4. klo 18.15.
Vapaa pääsy, ohjelma 10 €.  

 

2023-03-29 18:08:00.0