Leivästä on nyt kysymys – kirkkoherra Risto Leppänen Leipähuoneen siunaamisessa

Leivästä, yhdestä maailman vanhimmasta ravinnon lähteestä. Leipää on syöty ainakin kuuden tuhannen vuoden ajan. Leivästä on iloittu, riidelty ja sodittu. Niin tänäänkin, kun Ukrainan viljalaivoista on tullut osa julmaa sotaa.

Leipää ei alkujaan luotu, se syntyi vahingossa. Ehkä juuri silloin kun muinaiset egyptiläiset keittivät Niilin varrella puuroa ja kattilasta yli kiehahtanut puuro paistui kuumilla kivillä möykyiksi. Kuumilla kivillä paistuivat maailman ensimmäiset leivät.

Sattumilla on elämässä isot seuraukset. Leipä ei jäänyt Niilin varteen, vaan siitä vähitellen muodostui halki maailman tärkeä ruokavalion perusta, energian, kuidun ja kivennäisaineiden lähde.

Eikä leipä jäänyt vain jokapäiväiseksi ja arkiseksi elämän lähteeksi, vaan siitä tuli myös pyhä, koko olemassaoloa koskeva asia. Ihmeellinen taivaan manna oli israelilaisten voima erämaavaelluksen aikana ja paljon myöhemmin Jeesus syvensi tulkintaa leivän merkityksestä: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.”

Kun Liedon kirkkoa uudistettiin, kirkon rakentajilla oli mielessä leipä. Ennen muuta yhteinen ruokapöytä, näkymä ihmisistä tavallisen ja taivaallisen leivän äärellä. Huipentumana pääsiäisyön ateria ja uskon juhlapidot.

Niin kuin kaikkina aikoina, niin myös nyt kirkkotilan haluttiin muutoksia. Yhteiseen puheeseen nousi muun muassa keittiö. Paikka sille, että myös kirkossa voitaisiin valmistaa, murtaa ja jakaa arkinen leipä.

Vaikka mitä tehtiin, ja yhdessä kattilaa hämmennettiin, ei keittiötä saatu mahtumaan pieneen Liedon harmaakivikirkon kirkkosaliin. 
Lopulta kävi sama kuin Niilin varrella. Puuro läikähti yli ja syntyi Leipähuone. Kirkkosalin sijasta seurakunta uhrasi kirkon ulkohahmon, niin kuin se uhrattiin jo1900-luvulla, kun Pikkukirkko rakennettiin.

Kirkko on urkuja lukuun ottamatta nyt valmis. Meillä on äsken laulettu nimikkovirsikin. On syytä juhlaan.
Nyt arvioitavana on, miten seurakunta, suunnittelijat ja rakentajat ovat muutoksessa onnistuneet. Vastaanottoon kuuluu palaute ja totuttelu. Ihastus ja ihmettely mahtuvat tänne. Eikä siitäkään pidä pahastua, jos arkkitehtuuri tuntuu oudolta ja Leipähuone enemmän peltihallilta tai sardiinipurkilta.

Liedon kirkon uusi aika on suuri läikähdys Aurajoen rannalla ja iso muutos seurakunnan elämässä. Kristuksen kirkon elämässä se taas on pienen pieni värähdys, miltei huomaamaton. 

Tämän ajan kirkko on muutoksessa. Se on yhä vähemmän yläpuolelle asettuva, sormi pystyssä opettava ja hierarkinen. Se osallistuu keskusteluun, asettuu vuoropuheluun ja läsnäoloon. – Ja mikä parasta kirkkokahveilla jokainen saa suunvuoron, yhdenvertaisesti.

Kun se, miten uskoa eletään muuttuu, näkyvät jäljet aikanaan myös kirkkotilassa. Jokainen kirkko on uniikki ja on myös ratkaisuja, joita ei voi suoraan kopioida. Rohkenen silti sanoa, että siinä muutosmatkassa, jota Liedossa käydään, on iduillaan saavutettavuutta, kirkon monimuotoista käyttöä ja pyhyyttä koskevia läpimurtoja. Sellaista, joihin meidän oloissamme vielä tavalla tai toisella palataan ja joita yhä kehitetään.

Kirkkotilojen uudelleen ajattelua ohjaavat yhtäältä kirkon heikentyvä talous ja ekologisempi kiinteistöajattelu, toisaalta seurakunnan toimintakulttuurin yksinkertaistuminen ja uskonnollisuuden muutos, jossa ruumiillinen ja kokemuksellinen nousevat uuteen arvoon, samoin kuin kirkon aineellinen perintö. 

Muutos ei ole vain taloudellinen tai rakenteellinen, vaan myös sisällöllinen. Lähimatkailusta kiinnostuneet hakeutuvat kirkkojen ja kirkkotarhojen kauneuden huomaan. 

Kauniit kirkot ovat ikonin kaltaisia, ohentavat rajaa tämän ja tulevan välillä.

Mutta ennen muuta on kyse elämän leivästä. Viime kädessä muutos on hengellinen. Kiinnitymme yhä lujemmin tärkeimpään. Kirkko on leivän murtamisen ja jakamisen väline ja paikka.

Kuljettu matka on myös yksinkertaistanut näkyämme ja vienyt juurille. Olemme kahden leivän kirkko: tavallisen ja taivaallisen, sielun ja ruumiin, uskon ja rakkauden yhteisö. Olemme tarvitsevien, nälkäisten ja köyhien kirkko. Tunnustamme, että ilman kokonaista leipää emme jaksa. 

Kun Jeesus sanoo ”Minä olen tämä elävä leipä”, ei hän puhunut vain ehtoollisleivästä. Yhtä lailla hän puhui jokapäiväisestä leivästä, siitä, jonka murramme yhdessä.  

Jaettu leipä on enemmän. Ja elämän leipä on erottamaton.

Kun ihminen on kerran saanut maistaa elämän leipää – tarkoitan esteetöntä pääsyä Jumalan ja ystävällisten ihmisten luo – hän ikävoi aina takaisin.

Pöytä edessäsi on runsas. Älä lähde nälkäisenä. "Ottakaa ja jakakaa", sanoo Jeesus.

Ystäväni, tässä ja nyt, Elämän leipä, Kristus, murtuu meidän niin monin tavoin murtuneiden puolesta.



(Kirkkoherra Risto Leppäsen puhe Liedon kirkon Leipähuoneen siunaamisessa tiistaina 8.11.2022)