Kirkkoherra Risto Leppäsen tehtäviin myös lääninrovastin tehtävät

3.11.2017 12.28

Kartta arkkihiippakunnan rovastikuntajaosta

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan 1.11.2017  päättänyt määrätä uuden Paimion rovastikunnan lääninrovastiksi kirkkoherra Risto Leppäsen. Lääninrovastin työtehtävät alkavat hänellä 15.4.2018. Siihen saakka vt. lääninrovastina on Salon seurakunnan kirkkoherra Timo Hukka. Leppäsen tämänhetkinen virkavapaus Liedon seurakunnan kirkkoherranvirasta päättyy 3.4.2018. Hän siis palaa kirkkoherran tehtäviin, joiden ohessa hoitaa lääninrovastin tehtäviä.

Tuomiokapituli päätti viime maaliskuussa muodostaa uuden Paimion rovastikunnan, johon kuuluvat entisten Loimaan ja Paimion rovastikuntien seurakunnat. Siihen kuuluvat Liedon seurakunnan lisäksi siis Loimaa, Paimio, Salo, Länsi-Turunmaan suomalainen seurakunta, Marttila, Pöytyä, Aura, Koski Tl sekä Sauvo-Karuna.

Elokuussa voimaan tulleen kirkkolain muutoksen mukaan piispan ja tuomiokapitulin apuna rovastikunnan hallinnossa on lääninrovasti, jonka tuomiokapituli nimittää neljäksi vuodeksi kerrallaan rovastikunnan seurakuntien kirkkoherroista.  Lääninrovastin keskeisiin tehtäviin kuuluu seurakuntien yhteistyön edistäminen sekä rovastikunnallisen toiminnan johtaminen.

Paimion rovastikunta on yksi viidestä Turun arkkihiippakunnan rovastikunnista. Muita ovat Ala-Satakunta, Pori, Nousiainen ja Turun tuomiorovastikunta. Arkkipiispa Kari Mäkisen vastuualueena olevaa Tuomiokirkkorovastikuntaa lukuun ottamatta arkkihiippakunnan rovastikunnat ovat piispa Kaarlo Kallialan kaitsennassa.

« Uutislistaukseen