Uutislistaukseen

Kirkon diakonia viettää 150-vuotisjuhlia vuonna 2022

Juhlavuoden logo jossa tekstinä juhlavuosi 2022 kirkon diakonia.

Kirkon viestintä 11.1.2022

Vuosi 2022 on kirkon diakonian juhlavuosi, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisestä suomalaisesta diakonissan vihkimyksestä. Matilda Hoffman vihittiin diakonissaksi Pietari-Paavalin kirkossa Viipurissa 1.9.1872. Sisar Matilda työskenteli Viipurin diakonissalaitoksen palveluksessa koko työuransa.

Juhlavuosi näkyy valtakunnallisesti ja paikallisesti  

Juhlavuoden vietto näkyy valtakunnallisilla tapahtumilla kuten diakoniatyöntekijöiden juhlavihkimyksessä Lahdessa 20.2. sekä valtakunnallisilla Kirkon diakoniapäivillä Helsingissä 15.–17.9. Lisäksi kirkon ohjelma Porin SuomiAreenassa heinäkuussa linkittyy eri tavoin diakonisiin teemoihin. 
 
Juhlavuosi näkyy erityisesti paikallisesti ympäri Suomen. Diakonian viran päivää vietetään 1.9. useimmilla paikkakunnilla. Lähimmäisen päivä 11.9. on lähimmäisyyden, toisen huomioimisen ja arkisen auttamisen juhlaa. Lisäksi monissa seurakunnissa järjestetään juhlamessu, jossa huomioidaan erityisesti vapaaehtoistyöntekijöitä. Vuoden mittaan monilla paikkakunnilla kerrotaan oman seurakunnan diakonian historiasta esimerkiksi näyttelyissä, tapahtumissa ja keskustelutilaisuuksissa. 
 
Juhlavuosi näkyy ja kuuluu lisäksi television ja radion hartausohjelmissa sekä esimerkiksi Kirkko Suomessa -Instagram-tililläLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jossa kuukausittain viikon ajan seurataan diakonian arkea diakoniatyöntekijöiden kertomana. 

Diakonia on kirkon vahvuus

Ammatillisesti toteutettu diakoniatyö on kirkon vahvuus. Koulutetut sosionomi-diakonit ja sairaanhoitaja-diakonissat tarjoavat luotettavaa ammattiapua hauraassa elämäntilanteessa oleville ihmisille tiiviissä yhteistyössä kuntien ja järjestöjen toimijoiden kanssa. Diakonissakoulutus mahdollisti aikanaan naisille työn kirkossa. Tänään kirkon palveluksessa on noin 1300 diakoniatyöntekijää.   
 
Diakoniatyössä keskeistä on oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja ihmisarvon puolustaminen. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamiseen pyritään erilaisilla toimintamuodoilla. Diakoniatyöntekijöiden keskusteluapu selkeyttää elämäntilannetta ja auttaa löytämään tarvittaessa muita avun lähteitä. Joissakin tapauksissa on mahdollista avustaa akuutissa taloustilanteessa. Lisäksi useimmat seurakunnat antavat ruoka-apua joko elintarvikkeina tai aterioina. Terveyskysymyksissä apu on esimerkiksi neuvontaa ja palveluohjausta. Kirkko on vahvistanut diakonista toimintaansa erityisesti koronaepidemian aikana, jotta etenkin haavoittuvimmassa asemassa olevien terveys ja hyvinvointi voidaan turvata. 
 
Tutkimusten mukaan suomalaisista enemmistö edelleen odottaa, että kirkko olisi näkyvästi mukana kantamassa sosiaalista vastuuta. Kirkon tehtävää ei nähdä yksin hengelliseen toimintaan keskittyvänä, vaan kirkon odotetaan panostavan myös auttamiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Jokainen kristitty voi toteuttaa diakoniaa arjen lähimmäisyytenä. 

 
Katso lisää:  
Diakonian juhlavuosi 2022Linkki avautuu uudessa välilehdessä 
Diakonisen toiminnan periaatteetLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

 

2022-01-21 13:28:00.0