Uutislistaukseen

Mari Leppänen vihitään piispan virkaan Turun tuomiokirkossa 7.2.

Kasvokuva piispa Mari Leppäsestä.

kuva: Kirkon kuvapankki / Timo Jakonen

Kirkon viestintä 
 

Turun arkkihiippakunnan uusi piispa Mari Leppänen vihitään virkaansa Turun tuomiokirkossa sunnuntaina 7.2. klo 10. Hän on aloittanut tehtävässä 1.2.2021. Juhlamessu järjestetään poikkeuksellisin järjestelyin ja tiukkojen koronarajoitusten puitteissa, eikä tuomiokirkkoon ole mahdollista tulla paikan päälle. Messuun voi sen sijaan osallistua television, radion ja verkon välityksellä. Messu televisioidaan suorana lähetyksenä Yle TV 1:ssä kello 10 ja lähetetään radiossa Yle Radio 1:n kanavalla alkaen kello 10. Messu on katsottavissa ja kuunneltavissa myös Yle Areenassa, osoitteessa virtuaalikirkko.fi sekä Turun arkkihiippakunnan Facebook-sivulla.

”Piispanvihkimysmessu Turun tuomiokirkossa joudutaan toteuttamaan poikkeusjärjestelyin, minkä vuoksi muun muassa ulkomaisia vieraita ystävyyskirkoista ei saavu paikalle. Televisiointi tekee kuitenkin mahdolliseksi, että juhla on kaikille avoin. Piispanvihkimys on aina paitsi hiippakunnan myös koko kirkon juhla, joka erityisesti tänä poikkeuksellisena aikana korostaa kirkon sanoman merkitystä toivon vahvistajana”, kertoo arkkipiispa Tapio Luoma.

 

Juhlava messu poikkeusaikanakin

Virkaan vihkimisen toimittaa arkkipiispa Tapio Luoma. Häntä avustavat piispat Kaisamari HintikkaSimo Peura ja Matti Repo. Piispa vihitään ja siunataan virkaan perinteiseen tapaa Raamatun sanalla, rukouksella ja kätten päällepanolla. Hänelle puetaan viran tunnukset ja luovutetaan piispan sauva ja risti.

Messussa saarnaa piispa Leppänen. Tekstinlukijana toimii tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja musiikin toteutuksessa on mukana muun muassa baritoni Aarne Pelkonen. Psalmisävellyksen lahjaksi Mari Leppäselle on tätä messua varten tehnyt Turun Henrikinseurakunnan kanttori Olli-Pekka Laakkonen. Ehtoollisen aikana kuullaan Aarne Pelkosen esittämä ja Timo Lehtovaaran sovittama Siionin laulu 118 ”Oi, mull on onnenpäivä”.

Median edustajilla on mahdollisuus tavata piispa Leppänen ja arkkipiispa Luoma välittömästi messun jälkeen tuomiokirkossa. Median edustajien tulee ilmoittautua tapaamiseen etukäteen piispan erityisavustajalle.

 

Uusi piispankaapu on nimeltään Siunattu maa ja viittaa luomiseen

Piispa Mari Leppäsen liturgiset vaatteet, piispankaavun, -hiipan ja -stolat, on suunnitellut tekstiilitaiteilija Helena Vaari. Kaavun nimi on Siunattu maa, ja sen yksityiskohdista löytyy muun muassa luontosymboliikkaa, keskiaikaisen tuomiokirkon muotokieltä sekä Kalevala-korun kierrätetty Pyhän Birgitan solki. Piispankaavun ja hiipan on ommellut artenomi, käsityömestari Tytti Helles.

 

Kirkkokahvit somessa ja piispan muistaminen

Juhlapäivään voi osallistua myös messun jälkeen vietettävillä virtuaalisilla kirkkokahveilla Turun arkkihiippakunnan Facebook-sivullaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Siellä on mahdollisuus lähettää oma tervehdys uudelle piispalle.

Mahdolliset muistamiset piispa Mari Leppänen toivoo ohjattavan Yhteisvastuukeräykselle. (Tilinumero: FI16 2089 1800 0067 75, tunniste: Tervetuloa, piispa Mari!) Yhteisvastuun tuotolla tuetaan tänä vuonna taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla.

Suuremmalla joukolla uutta piispaa juhlitaan tulevana kesänä. Hiippakuntajuhlat järjestetään 11.7. Porissa ja 15.8. Turussa kokoontumisrajoitusten salliessa.

 

Piispa Mari Leppänen

Mari Leppänen on syntynyt vuonna 1978. Hänet vihittiin papiksi vuonna 2012. Koulutukseltaan Leppänen on filosofian ja teologian maisteri. Hän on työskennellyt Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaanina vuodesta 2019. Aiemmin hän on toiminut muun muassa piispan erityisavustajana, seurakuntaavaalien projektipäällikkönä Kirkkohallituksessa sekä pappina ja tiedottajana Liedon seurakunnassa.

Hän on järjestyksessä Turun arkkihiippakunnan 4. piispa ja seuraa tehtävässä eläkkeelle siirtynyttä Kaarlo Kallialaa. Turun arkkihiippakunnan piispan virka perustettiin vuonna 1997 jakamaan arkkipiispan kasvanutta työmäärää. Arkkihiippakunnassa on kaksi piispaa, nyt vihittävä Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen ja arkkipiispa Tapio Luoma.

2021-02-05 11:25:17.0