Uutislistaukseen

Yhteisiä ulkoiluja yksinäisille ikäihmisille

Takaapäin etäältä kuvattu pariskunta kävelee käsikynkkää sateenvarjon alla syksyisessä puistossa.

Kotona asuvat yksinäiset ikäihmiset voivat Liedossa saada ulkoiluseuraa. Palvelu toteutetaan vapaaehtoistyönä, ja sen idea ja toimintatapa on yksinkertainen. Liedon keskustassa lähdetään joukolla ulkoilemaan tiettyinä aikoina ja tietyistä paikoista. Tarkoitus on rohkaista yksinasuvia vanhuksia ulkoilemaan ja tarjota mahdollisuus sekä turvattuun ulkona liikkumiseen että virkistävään seurusteluun.

Ennen vuodenvaihdetta kokoonnutaan ulkoiluihin kahtena maanantaina klo 13.30. Aloituskerta on 23.11. ja sitä seuraava yhteisulkoilu on 7.12. Tammikuussa systeemiä on tarkoitus jatkaa siten, että ulkoilemaan lähdetään aina parillisten viikkojen maanantaina. Yhteisulkoilu kestää tunnin. 
Liikkeelle lähdetään Liedon keskustassa neljästä eri paikasta: osoitteesta Hyvättylänpiha 8, Seniorikoti Aurahovin edustalta osoitteessa Karjatie 12 ja liikehuoneistojen edustalta osoitteissa Hanhipolku 2 sekä Ajurintie 3.  

Jokaisessa lähtöpisteessä on useampi vapaaehtoinen vastuuhenkilö, jotta ulkoilussa voidaan kulkea eri mittaisia reittejä, lyhyempiä tai pidempiä, ulkoilijoiden kunnon mukaan. Vapaaehtoiset tunnistaa heijastinliiveistä. Starttivaiheessa mukana on vapaaehtoisia Liedon seurakunnasta, Liedon Eläkeliitosta ja senioreista sekä vanhus- ja vammaisneuvostosta. 
 

2020-11-16 10:04:00.0