Uutislistaukseen

Lahja lapselle -keräys on alkanut – lahjoittajia tarvitaan

Lahja lapselle -joululahjakeräys on käynnistynyt Liedossa. Kampanjalla haetaan vapaaehtoisia joululahjojen lahjoittajia ja autetaan vähävaraisia lietolaisia lapsiperheitä.

Tähän hyvää joulumieltä taatusti tuottavaan vapaaehtoistehtävään voi ilmoittautua sähköpostitse tai puhelimitse. Yhteystiedot ja tarkemmat ohjeet ovat katsottavissa Lahja lapselle -sivulla.

Lahjoittajaksi voi yksityishenkilöiden lisäksi lähteä myös yritys, yhdistys tai erilaiset muuten kootut ryhmät – kuten työ- tai harrastusporukat – kuka tahansa, jolla on mahdollisuus ja tahto auttaa.

 Tänä vuonna Lahja lapselle -keräys toteutetaan Liedossa jo yhdeksättä kertaa. Vapaaehtoisten lahjoittajien avulla ovat vuosien aikana sadat lapset saaneet joululahjan. Viime vuonna kampanjan kautta vastattiin 93 lahjatoiveeseen. Pääosin lahjoja saavat lapsiperheet ovat seurakunnan diakoniatyön asiakasperheitä. 

2019-11-18 08:56:00.0