Uutislistaukseen

Kirkkoherranvirasto on muuttanut

Syksyinessä säässä Mestarintupa, tiilitalo ja hieman pihapiiriä

Syksyllä 2019 valmistunut Mestarintupa on seurakuntalämän, toiminnan ja virastopalvelujen yhteinen talo.

Liedon seurakunnan kirkkoherranvirasto sekä taloustoimisto ovat muuttaneet. Virastopalvelut ovat marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien Mestarintuvassa, seurakunnan uudessa toimitilassa. 

Mestarintupa sijaitsee osoitteessa Hyvättyläntie 19, samassa pihapiirissä seurakuntatalon ja Nuortentalon kanssa ja sen pääsisäänkäynti muun muassa kirkkoherranvirastoon on piha-aukiolta. 

Virastossa asioiva pääsee Hyvättyläntieltä ajamaan suoraan talon eteen, jossa on asiointiin muutama pysäköintipaikka, myös inva-paikka. Enemmän pysäköintitilaa on seurakuntatalon pääpysäköintialueella, jonne ajo on Kirkkotien puolelta.  

Kirkkoherranviraston aukioloaika on sama kuin ennenkin. Viraston on aina avoinna arkisin klo 9–13 sekä muina aikoina lisäksi sopimuksen mukaan. 

Syksyllä 2019 valmistunut Mestarintupa on seurakuntalämän, toiminnan ja virastopalvelujen yhteinen talo. Virastopalvelujen lisäksi siellä kokoontuvat lasten ja perheiden kerhoryhmä ja monet  muut eri-ikäisten ryhmät. Siellä on myös diakoniatyöntekijöden asiakasvastaanotto ja lisäksi toimistotyöpisteitä seurakunnan työntekijöille.  

 

2019-11-01 08:15:00.0