Uutislistaukseen

Musica Vocale ja Candomino tuovat musiikkiterveisiä Virosta

Liedon seurakunnan kamarikuoro Musica Vocale sekä espoolainen Candomino ja tuovat musiikkiterveisiä Suomenlahden takaa Eesti õhtud – Kaikuja Virosta -konsertissa helatorstaina Liedon kirkossa klo 20.

 

Eesti õhtud – Kaikuja Virosta -konsertissa yhdistyvät virolainen musiikki ja suomalainen kansallisromantiikka. Teoksia kuullaan mm. Arvo Pärtiltä, Urmas Sisaskilta, Cyrillus Kreekiltä, Jean Sibeliukselta, Leevi Madetojalta ja Selim Palmgrenilta. Lisäksi konserteissa muistetaan Jaakko Linjaman 110-vuotisjuhlavuotta rakastetulla Myrsky-teoksella ja kuullaan myös Jouko Linjaman Candominolle säveltämää tuotantoa.

 

Musica Vocale on johtajansa myötä lietolaistunut kuoro. Liedon seurakunnan vastaavana kanttorina tämän vuoden alusta työskennellyt Tomi Satomaa perusti Paraisten vokaaliyhtyeenä aloittaneen lauluryhmän vuonna 2011, ja kuoro on toimintansa aikana noussut pienestä lauluyhtyeestä korkeatasoiseksi kamarikuoroksi. Tomi Satomaa on yksi ikäpolvensa merkittäviä urkureita ja kirkkomuusikkoja Suomessa ja työskentelee tällä hetkellä myös aktiivisesti konsertoivana urkurina.

 

Esko Kallion johtamasta Candominosta on kehittynyt vuosien kuluessa

arvostettu ja tunnettu kamarikuoro, jonka maine on kasvanut kymmenillä

menestyksekkäillä konsertti- ja kuorokilpailumatkoilla ympäri maailman. Viimeisin kilpailumatka tehtiin Tallinnaan huhtikuussa 2019, missä Candomino sijoittui toiseksi kamarikuoro-sarjassa. Kilpailumatkalta saadun musiikillisen inspiraation ensimmäiset hedelmät kuullaan nyt Eesti õhtud – Kaikuja Virosta -konsertissa.

 

Eesti õhtud – Kaikuja Virosta yhteiskonsertti kuullaan myös Espoossa Olarin kirkossa 3.6. klo 19.30.

2019-05-29 17:06:00.0