Uusia joululauluja Tarvasjoen kirkossa

10.12.2018 10.02

Ensi perjantaina esiintyvät opperalaulaja Nicholas Söderlund, urkuri Kari Vuola ja pianisti Jonna Vartiainen Tarvasjoen kirkon tunnelmallisissa puitteissa.

Joulun sanoma -konsertin ohjelma koostuu suomalaisista joululauluista sekä muun muassa Johann Sebastian Bachin  ja Johann Pachelbelin urkuteoksista. Lähes ensiesityksinä kuullaan säveltäjä Juhani Haapasalon kolme joululaulua Pekka Kivekkään runoihin sekä Fuuga uruille. Teokset saivat kantaesityksensä Nurmijärven kirkossa 2.12. samalla kokoonpanolla. Juhani Haapasalo (s. 1950) on suomalaisen kirkkomusiikin keskeisiä hahmoja. Toimittuaan 1970-luvulla Järvenpään seurakunnan kanttorina hän siirtyi kirkkomusiikin lehtoriksi Sibelius-Akatemiaan, jossa hänen opetuksestaan saivat nauttia sadat ja taas sadat nykyiset kirkkomuusikot. Haapasalon tuotanto kirkollisen käyttömusiikin säveltäjänä on mittava ja muuta sävellystuotantoa on niin ikään kertynyt runsaasti. Viime vuosina hän on keskittynyt yhä enemmän laulumusiikin säveltämiseen, mistä konsertin uudet joululaulut ovat oiva esimerkki.

Bassobaritoni Nicholas Söderlund kuuluu maamme eturivin oopperalaulajiin ja esiintyy säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa sekä lukuisilla konserttiareenoilla Suomessa ja ulkomailla. Musiikin tohtori Kari Vuola on kirkkomuusikkona Uudenkaupungin seurakunnassa ja konsertoi laajalti niin soolokonsertein kuin laulajien luottourkurina. Hän on myös levyttänyt runsaasti. Jonna Vartiainen toimii kirkkomuusikkona Nurmijärven seurakunnassa ja on toiminut monien suomalaisten laulajien pianistina.

 

Tarvasjoen kappeliseurakunnan järjestämä Joulun sanoma -konsertti Tarvasjoen kirkossa perjantaina 14.12. klo 19. Ohjelma 15 €.  

« Uutislistaukseen