Uutislistaukseen

Ehtoollinen nautitaan seisten

kirkon penkkejä irrottamassa DSC_1995_M.jpg

Liedon kirkon etupenkit irrotettiin ja siirrettiin talteen, jotta kirkon etuosassa on tilaa ehtoollisen jaolle.

Toisena adventtisunnuntaina 9.12. aamun messussa kokeillaan Liedon kirkossa ensimmäistä kertaa ehtoolliskäytäntöä, jossa ehtoollinen nautitaan seisten.  Toistaiseksi voimassa olevan kokeilun tarkoituksena on kartuttaa erilaisia jumalanpalveluselämän kokemuksia Liedon kirkon remontin suunnittelun tueksi. Kirkkotilaan suunniteltavien muutosten kannalta olennaista on, miten jumalanpalvelukset tilassa toteutetaan. 

Jotta kirkkosaliin saadaan lisää kulkutilaa ehtoollisen jakamiselle, on Museovirasto antanut luvan väliaikaisesti siirtää pois ensimmäiset kirkon penkit. Kokeilussa ehtoollista jaetaan alttarialueen portaiden alapuolella. Ehtoolliselle tuleva kulkee keskikäytävää pitkin jakajien luokse, ottaa sivupöydältä viinipikarin, palauttaa pikarin toiselle apupöydälle ehtoollisen nautittuaan ja palaa sivukäytävän kautta takaisin paikalleen. Ehtoollinen on yhdenvertaisemmin saavutettavissa, kun sille tulevan ei tarvitse kulkea portaita.  Ehtoollisella käynyt voi silti halutessaan hiljentyä alttarikaiteelle polvistuen.

Käytännön ohjeet kerrotaan jumalanpalveluksessa ennen ehtoollisen viettoa, ja edelleen ehtoollinen tullaan jakamaan penkkiin sitä toivoville. Kokeilusta voi antaa palauteta kirkkokahveilla jumalanpalvelusten jälkeen.

Jumalanpalveluselämän kokeiluja ja kirkkotilan monikäyttöisyyden suunnittelua on tehty osana Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ja Liedon seurakunnan yhteistä kehittämisprojektia.

2018-12-05 12:58:00.0