Vammaispäivässä puhutaan arjen apuvälineistä kotona

19.11.2018 12.45

Torstaina vietetään jälleen Samassa Veneessä -vammaispäivää Liedon seurakunnan ikäihmisille suunnatun aktiivipäivän, Toimintatorstain yhteydessä.

Teemana on Arjen apuvälineet kotona.  Aamupäivän aikana on Liedon Geriatrisen arviointiyksikön toiminnan sekä Härkätien terveyskeskuksen Apuvälinelainaamon esittely. Iltapäivän aiheena on Kunnon koti ja silloin puheenvuoro saavat kuntoutuksen opiskelijat Turun ammattikorkeakoulusta. Mukana päivässä on myös kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa sekä palveluohjausta järjestävä Liedon Toimintakeskus.

Samassa Veneessä- päivää on vietetty marraskuussa vuodesta 2011 lähtien Liedon seurakunnan vammaistyön työryhmän aloitteesta, poikkeuksena viime vuosi, jolloin tapahtumaa ei järjestetty. Samassa Veneessä -nimellä halutaan viestiä yhdenvertaisuudesta. Samassa veneessä ollaan, tasavertaisesti, olipa vammaa tai ei.

Vammaispäivän järjestelyissä on aina useita tahoja ja päivän suunnittelussa ja toteutusta on tehty yhteistyössä ja yhteyttä pitäen Liedon kunnan Vanhus- ja vammaisneuvostoon.  

« Uutislistaukseen