Uutislistaukseen

Ennakkoäänestys alkoi Liedossa edellistä vilkkaampana

Kuva vaaliautosta ja ihmisistä sen edustalla Loukinaisisten K-kaupalla

Seurakuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Liedossa annettiin tänään ääniä muutamaa ääntä vajaa 280, joista Tarvasjoen kappeliseurakunnan äänestysalueella 24.  Edellisellä kerralla, seurakuntavaaleissa vuonna 2014, ennakkoäänestyksen aloituspäivän äänimäärä Kanta-Liedossa oli 184.  

Hiljainen toive parin sadan äänestäjän rajapyykin rikkomisesta aloituspäivänä siis toteutui. Erityisesti lietolaiset äänestäjät tuntuivat löytävän kotiseurakunnan äänestyspaikat hyvin. Vilkkain päivä oli K-Supermarket Lietorissa Liedon keskustassa, mutta äänestäjiä tuntui riittävän tasaiseen tahtiin kaiken kaikkiaan.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikon ensimmäisenä päivänä aloitti Liedossa kieroksensa myös vaaliauto. Sen reitti on suunniteltu muun muassa korvaamaan taajamissa aiemmin pidettyjä kouluäänestyksiä.

Vaaliautolla päivän eri kylillä kurvaillut kirkkoherra Risto Leppänen on iloisen kiitollinen paitsi äänestäjien aktiivisuudesta, myös – ja erityisesti – päivän mittaan käydyistä keskusteluista. Vaaliautolla juteltiin hyvässä hengessä etenkin suunnitteilla olevasta Liedon kirkon remontista. Vaaliauton perään kiinnitetyn lakanan avulla esiteltiin alustavia ajatuksia ja hahmotelmia kirkkotilan tulevista käyttömahdollisuuksista. Toiveissa on mainittu muun muassa alttarin sijoittuminen keskemmälle, kiinteän kastemaljan sijoittaminen kirkkosaliin, siirrettävät penkit, lisääntyvä luonnonvalo, wc-tilat ja kahvinkeittopaikka sekä mahdollisuus yhteiseen ruokailuun asettumiseen.

– Ylitse muiden oli kaikkialta kuultavissa yksi yhteinen toive: liikkumisen kirkkotilassa on oltava helppoa ja esteetöntä, sanoo Risto Leppänen.

Ennakkoäänestys jatkuu 10.11. asti. Siihen saakka voi Liedossa päivittäin äänestää Liedon keskustan K-Supermarketissa klo 9–18 sekä arkisin kirkkoherranvirastossa klo 9–13 ja Tarvasjoen kappelitoimistossa klo 12–18. Ennakkoäänestys järjestetään myös vielä Liedon kirjastossa, Palvelukeskus Ruskassa sekä Liedon keskustan S-marketissa. Tarkemmat tiedot Liedon ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista näet tästä.

Vaaliauto on liikenteessä 9.11. saakka. Vaaliauton pysäkit ja ohjelman näet tästä.

2018-11-06 20:45:00.0