Uutislistaukseen

Helatorstaina vietetään Liedon kirkossa kansalaulukirkkoa

Sukka Hukassa_M.jpg

Helatorstaina vietetään Liedon kirkossa kansanlaulukirkkoa, jossa jumalanpalveluksen musiikkina ovat monet tutut kansanlaulut uusine sanoituksineen. Lauluryhmän lisäksi mukana on kansanmusiikkiyhtye Sukka Hukassa, jonka soittimina kuullaan muun muassa kaksirivisiä, harmoneja, haitareita, kontrabassoa, mandoliinia, kitaraa, viulua ja huilua. Jumalanpalveluksessa saarnaa kirkkoherra Risto Leppänen.  

 

Kuusihenkinen Sukka Hukassa-kansanmusiikkiyhtye perustettiin keväällä 2015, kun Sirkku, Jorma, Hannu, Ilmari, Riikka ja Jenni päättivät suunnata kesällä Kaustisille. Sittemmin yhtye sai riveihinsä vielä Hannele-viulistin. Helatorstaina Liedon kirkossa musisoi Sukka Hukassa -kvartetti.
 
Kirkkovuodessa helatorstai on pyhä, jona muistetaan Kristuksen taivaaseen astumista. Päivää vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen, tänä vuonna 10.5.2018. Helatorstai jatkaa kirkkovuodessa pääsiäisenä alkanutta ilojuhlaa, pääsiäisaikaa.
 

2018-05-07 15:30:00.0