Uutislistaukseen

Liedon kesämusiikki -sarjan huikea päätöskonsertti soitetaan nelikätisesti

Hannu Ilola ja Svetlana istuvat Liedon kirkon urkujen edustalla kasvot kameraan päin selin soittopöytään.

Urkurit Hannu Ilola ja Svetlana Jääskeläinen istuvat vieri vieressä Liedon kirkon Schuke-urkujen soittopöydän äärellä. Meneillään on viimeisen kesäkonsertin harjoitukset. Siinä urkuja soitetaan nelikätisesti. Kaksinsoitossa on aivan omanlaisensa haasteet. Ilola kuvaa soittamista millimetrin tarkaksi työksi. Kun urkupenkillä on kaksi, muuttuu kaikki jo siitä alkaen, miten soittaja asemoituu koskettimiin ja jalkioon nähden.

– Tavanomaisesti urkuri vasta itse kaikesta, kuten temposta, hidastuksista. Kaksin soittaessa on aistittava yhdessä, hengitettävä samaan aikaan. Yritettävä elää musiikki yhdessä, kuvaa Ilola kiteyttäen:
– Kun soitto on nelikätistä, tulee soolomusisoinnista kamarimusisointia. 
 

Urkurit harjoittelevat soittoa ja nauravat.
Nelikätisesti soitettaessa on soittajilla oltava yhteinen,  jaettu ajatus tulkinnasta. Tällä työparilla se on löytynyt helposti. Ja vaikka nelikätinen työskentely on vaativaa, on hauskaakin.


– Aina olen kadehtinut orkesterimuusikoita, jotka saavat tuottaa maailman hienointa musiikkia yhdessä. Kanttorilta yhteismusisointi jää vähemmälle, kertoo Liedon seurakunnan kanttori Svetlana Jääskeläinen, jolle nelikätisesti soitettu konsertti on ollut pitkäaikainen haave.
 
– Joskus tilatessani urkunuotteja huomasin, että tarjolla oli pari nelikätistä kappaletta. Kiinnostuin, hankin nuotit ja rupesin haaveilemaan, että ehkä vielä joskus soitankin niitä jonkun kanssa. Mutta meni neljä, viisi vuotta ennen kuin tartuin asiaan, muistelee Jääskeläinen.

Oikea hetki tuli, kun Liedon kirkon remontti ja uudet urut valmistuivat ja Liedon kesämusiikki -sarjassa oli tilaisuus ja kysyntää erityyppisille konserteille. Silloin Jääskeläinen kääntyi urkuopettajansa Ilolan puoleen, sillä tiesi tämän puolisoineen nelikätisesti tuomiokirkossa konsertoineen.   


Säveltäjät, joiden nelikätisiä sävellyksiä kesäsarjan päätösmusiikissa kuullaan ovat  Leberecht Baumert, Charles Callahan ja Ralf Bölting. Ehkä suurelle yleisölle vieraampia nimiä, Jääskeläisellekin aiemmin tuntemattomia. Lisäksi kuullaan Edvard Griegin ja Johann Pachelbelin teosten pianosovituksia, nyt siis uruilla.


Entä onko nelikätinen urkumusiikki myös nelijalkaista? Konsertissa jalkiota soittaa yksi urkuri kerrallaan, yhtä teosta lukuun ottamatta. Neljällä jalalla taituroidaan Böltingin kappaleessa Meditation nuptiale.
 
Liedon kesämusiikki: uruilla nelikätisesti 15.9. klo 20 Liedon kirkossa: Hannu Ilola & Svetlana Jääskeläinen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.  

Katso: Instagramissa pieni ote Uruilla nelikätisesti -harjoituksista.

6.9.2024 12.32