Uutislistaukseen

Toivontuvasta aamiaista ja seuraa arkeen

Naurava joukko leipomistalkoisiin osallistuneita ja yhdellä käsissään tarjotin täynnä valmiita sämpylöitä.

Toivontuvan avajaisaamiaisella tarjolla porukalla leivottuja hyvänmielen sämpylöitä, puuroa, kahvia – ja mukavaa seuraa!

Tänä syksynä aukeaa Liedon seurakuntatalolla Toivontupa. Arjen olohuone, jossa voi käydä juttelemassa kuulumiset ja vaikka lukemassa päivän lehden. Alkuviikolla, maanantaista keskiviikkoon, on Toivontuvassa aamupala. Syödä saa ilmaiseksi. Vapaaehtoisen aamiaismaksun voi antaa, jos haluaa. Se menee seurakunnan diakoniatyölle. 

Tiensä Toivontupaan toivotaan löytävän kenen tahansa, jolla arkena on mahdollisuus ja halua viivähtää yhteisessä kodinomaisessa olohuoneessa – vaikka juuri yhteisellä aamiaisella tai muuten päivän aikana.

Haaveissa on, että jatkossa Toivontuvassa voisi hyvän seuran lisäksi saada myös esimerkiksi opastusta digilaitteiden käytössä ja siten apua arjen asioiden hoidossa.
 

Toteutus pienellä budjetilla, suurella sydämellä

 

Toivontupaa ovat ideoineet seurakunnan diakoniatyöntekijät ja toteutuksessa tärkeä rooli on myös seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöillä. Diakoniatyöntekijä Annika Kivilahti taustoittaa Toivontuvan ydintä: 

–  Diakonian tavoitteena on tarjota paikka, jossa ihminen tulee kohdatuksi. Yhteinen ravitseva aamiainen antaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, mutta sillä halutaan myös antaa konkreetista apua, kun ruoan hinnan nousu haastaa arjessa selviytymistä.

– Diakoniatyön tärkein tavoite on olla luomassa sellaisia paikkoja ja puitteita, että ihminen saisi kokea turvaa ja toivoa, vaikka maailma ympärillä kuohuukin. Toivo syntyy kohtaamisesta. Kohtaaminen synnyttää tunteen siitä, ettei ole yksin, kuvaa Kivilahti. 

Toivontupa on tehty Liedon seurakuntatalon pienimpään saliin, Salikamariin. Isoja investointeja ei ole tehty, vaan kodinomaisuutta on luotu lähinnä sisustuksella ja ilman uusien kalusteiden hankintaa. Lähetystyön mehujen ja hillojen myyntiin on hankittu pieni kylmävitriini ja lisäksi vieressä olevaa varastotilaa on kohennettu uusi säilytyskalustein. Siellä on nyt myös pieni vaatevarasto avustustarpeisiin.

Osaltaan tilausta Toivontuvalle vahvistikin se, kun seurakunta päätti luopua diakonian käytöstä olleesta vuokratilasta. Palvelukeskuksessa Hyvättyläntiellä ei enää ole ryhmien kokoontumispaikkana tunnetuksi tullutta Poukamaa eikä Vaatehuonetta.  

Toivontupa hakee vielä osin muotoaan. Aukioloaikoina tilassa tulee olemaan joitakin ryhmien kokoontumisia. Uudet verhotkin kuulemma uupuvat. Mutta ei haittaa. Varmaa on, että ovet saadaan jo auki ja ensimmäistä yhteistä aamiaista syödään lokakuun ensimmäisenä maanantaina.

Toivontupa Liedon seurakuntatalolla, Hyvättyläntie 19.
Aamupala ma-ke klo 8.30-10, tila avoinna klo 15:een.
Avajaisaamiainen maanantaina 3.10.

 

1.10.2022 11.17