Uutislistaukseen

Seurakuntavaaliehdokkaita ennätysmäärä: 93 

Seurakuntavaalien kampanjabanneri jossa punaoranssilla taustalla kampanjateeman sanat uskottu toivottu raka...

Syksyn 2022 seurakuntavaaliehdokkaita on Liedon seurakunnassa 93. 
 
– Luku on historiallinen. Kiitos aktiivisuudesta sekä ehdokkaita rekrytoinneille että ehdokkaaksi lähteneille! Tämä on hyvä startti vaaleihin, kiittelee kirkkoherra Risto Leppänen.  

Liedon seurakunnassa on uusia ehdokkaita peräti 75 ja ehdolle lähdetään kaikkiaan kuudelta listalta. Listoja on kaksi enemmän kuin seurakuntavaaleissa 2018. Liedossa perinteiseen tapaan enin osa listoista rakentuu puoluepoliittisin lähtökohdin, joskin niissäkin mukana on myös poliittisesti sitoutumattomia. Sivulla liedonseurakunta.fi/vaalit ovat nähtävissä ehdokaslistojen kuvaukset.    

Neljä vuotta sitten ehdokkaiden määrä Liedon seurakunnassa oli 67. Silloin Auran seurakunta ei vielä kuulunut Lietoon ja Aurassa oli sopuvaalit. Seurakuntavaalit järjestettiin siellä kuitenkin sitten erikseen vuonna 2019. 
 

Listat ja ehdokkaat Liedon seurakunnan seurakuntavaaleissa

 

Tunnus n-ehdokkaan perässä kertoo tämän olevan jäsen nykyisessä kirkkovaltuustossa, joka on perustettu vuonna 2021 Auran ja Liedon seurakuntien yhdistyessä. Kaikkiaan 93 ehdokkaasta naisia on 54 ja miehiä 39.
 

Keskellä kirkkoa:

Heinonen, Juhan; Heinonen, Mika (sit.), (n); Inkeroinen, Simo; Järvinen, Anna; Kaajalaakso, Markus (n); Kartimo-Heikka, Hilkka (n); Kivilahti, Pekka; Kolkkala, Riina (sit.), (n); Kvarnberg, Outi (n); Laaksonen, Markku; Lehti, Eliisa (n); Lempa, Tuuli (sit.); Mikkonen, Seppo (n); Mäkinen, Minna (sit) (n); Mäkitalo, Matti (n); Punkkinen, Risto (sit.); Pusa, Mia (sit.); Raininko, Kimmo; Riikonen, Oili (n); Saariaho-Räsänen, Emmi (n); Smolander, Rita (sit.); Susi, Matti ja Vilen, Ari (n)

ehdokkaita 23 (uusia 12)

Majakka:

Ala-Uotila, Sinikka; Arvola, Jarmo; Auramaa, Pauli; Hertto, Leena; Hynninen, Taina; af Hällström, Gunnar; Korkeakoski, Sirkka-Liisa; Kemppainen, Terho; Laihia, Leena (n); Leino, Sirkka; Lepistö, Maikki; Miikki, Terhi; Nurmi, Leena; Pekkarinen, Hannu; Samuelsson, Timo; Satomaa, Anna-Mari; Suominen, Janne; Tuominen, Marjatta ja Ylitalo, Salme

ehdokkaita 19 (uusia 18)

Meidän tulevaisuus: 

Aihonen, Raija; Alhonkoski, Terttu; Elo, Risto; Heinonen, Emilia; Kapanen, Pentti; Karesluoto, Kirsti; Leppänen, Soili (n); Malmberg, Sirpa; Metsistö, Matti; Mäkiharju-Rantanen, Merja; Niskasaari, Erja; Peltoniemi, Jenni; Piippo, Niina; Punovuori, Sasu; Salmi, Raija; Saurén, Marita; Tuimala, Heidi; Virtanen, Kirsti; Virtanen, Risto ja Ylikännö, Minna

ehdokkaita 20 (uusia 19) 

Nuorten ääni:

Länsikallio, Pinja (n); Länsikallio, Riku; Lähteenoja, Erica ja Halava, Vilma

ehdokkaita 4 (uusia 3)

Perusseurakunta: 

Heininen, Henrietta; Ketonen, Sirke; Koivisto, Matti; Laine, Harri; Lankila, Raimo; Lehestö, Mika; Leino, Mikko; Moberg, Maria; Peltonen, Olli; Pilpola, Juhani, Pohjankukka, Tomi; Siltala, Anne; Soukka, Ilkka ja Toivonen, Helene

ehdokkaita 14 (kaikki uusia)

Sydän on oikealla:

Halminen, Marjo; Heininen, Jaakko (n); Isotalo, Antti; Kankare, Krista; Karvala, Leena (n); Katajisto, Kai; Laakso, Arvo (n); Lindqvist, Elisa; Pinomäki, Joni; Puro, Outi; Tamminen, Sari; Tervahartiala, Leena (n) ja Virtanen, Irmeli

ehdokkaita 13 (uusia 9)


Vaalilautakunta vahvistaa listat ja ehdokkaiden kelpoisuuden 16.9.2022.

Seurakuntavaalit toimitetaan marraskuussa. Ennakkoäänestys on 8.–12.11.2022 ja varsinainen vaalipäivä 20.11.2022.

Vaaleista lisää: seurakuntavaalit.fi


uutista muokattu 22.9.2022 klo 11:22: päivitetty linkki kaikkien ehdokaslistojen listakuvauksiin sekä korjattu Keskellä kirkkoa -listan uusien ehdokkaiden määrä.
uutista muokattu 15.9.2022 klo 19:42: poistettu yksittäisten listojen puoluesidonnaisuuden kuvaukset. 

2022-09-15 18:11:00.0