Uutislistaukseen

Kesämusiikkisarja alkaa Musica Vocalen suomalaisella illalla 

Mucica Vocale kuoro Littoisten tehtaan edustalla.

Liedon kesämusiikki -konserttisarja käynnistyy ensi sunnuntaina. Sarjan avaa suomalaisen musiikin illalla Liedon oma kuoroylpeys, Musica Vocale. Kamarikuoroa johtaa Tomi Satomaa. Ohjelmassa on muun muassa Sibeliuksen, Kuulan ja Merikannon musiikkia sekä suomalaisia kansanlauluja. Pianoa ja konserttikanteletta illassa soittaa monipuolinen muusikko Riina Rautakoski.  

Kesän mittaan konserttisarjassa kuullaan niin lietolaisia muusikoita kuin muualta tulevia taiteilijoita. Ohjelmisto koostuu laulu-, piano-, kitara ja urkumusiikista. Kesäkuun konsertti on yhteistyössä Liedon kamarimusiikin kanssa teemalla Saksalaisen Liedin Lumoa. Heinäkuussa esiintyy kitaristi Ilkka Turta, joka soittaa monipuolisen konsertin nykymusiikista 1700-luvun musiikkiin. Elokuussa kuullaan 1800–1900-lukujen vaihteen naissäveltäjien teoksia, erityisesti Latinalaisen Amerikan alueelta. Syyskuun alussa sarjan päättää harvinainen urku-piano-duo. Päätöskonsertin ohjelmisto koostuu sarjan avauskonsertin lailla suomalaisesta musiikista.  

Konsertteihin on vapaa pääsy ja vapaaehtoinen ohjelmamaksu. Kesäsarjan konsertit pidetään Liedon kirkossa tiettyinä sunnuntai-iltoina klo 19. Konserttipäivät voi tarkistaa verkkosivuilta musiikkitapahtumatiedoista

2022-05-17 18:02:00.0