Uutislistaukseen

Mannerismeja Liedon kirkossa

Kuvassa konsertin esiintyvät Janne Oksanen ja Eeva Semerdjiev

Mannerismeja konsertissa esiintyvät Eeva Semerdjiev, laulu ja lausunta, sekä Janne Oksanen, piano.

Ensi sunnuntaina kuullaan Liedon kirkossa Mannerismeja. Eeva Semerdjiev, laulu ja lausunta, sekä Janne Oksanen, piano, esittävät piano- ja laulumusiikkia Eeva-Liisa Mannerin runojen siivittäminä. Konsertti on osa Liedon kirkossa pidettävää Säveliä suvi-iltaan -konserttisarjaa ja siihen on vapaa pääsy.

Konsertissa kuullaan musiikkia Tauno Pylkkäseltä (Kuoleman joutsen -laulusarja), Frederic Chopinilta, Sergei Rachmaninovilta ja Hugo Wolfilta. Ohjelmassa on myös Janne Oksasen oma pianosävellys.

Eeva Semerdjiev on helsinkiläinen freelance näyttelijä-laulaja, äänialaltaan matala mezzosopraano. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntyön laitokselta 2007, erikoistunut musiikkiteatteriin ja suorittanut samalla klassisen yksinlaulun C-kurssitutkinnon Sibelius-Akatemiassa.  Suomessa suoritettujen opintojen jälkeen Semerdjiev opiskeli kameranäyttelemistä sekä näyttelijäntyön eri tekniikoita Yhdysvalloissa, jossa hän vietti kaikkiaan kahdeksan vuotta. Noihin vuosiin sisältyy myös työskentely Homunculus Mask Theatre -naamioteatterissa, New Yorkissa.  on lisäksi tehnyt Suomessa oopperarooleja ja on lausuja ja ääninäyttelijä. Semerdjievin nykyinen laulunopettaja on Johanna Rusanen-Kartano

Pianisti Janne Oksanen (s. 1994) soitti ensimmäisen soolokonserttinsa 15-vuotiaana. Sen jälkeen hän on esiintynyt laajasti kotimaan ja Skandinavian lisäksi muun muassa Ranskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Belgiassa ja Unkarissa. Oksanen on palkittu useissa kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa ja on myös monipuolinen pedagogi. Vuonna 2016 musiikin kandidaatiksi valmistunut Oksanen viimeistelee parhaillaan Sibelius-Akatemian maisteriopintojaan Risto-Matti Marinin johdolla. Lahjakkaan muusikon taiteellista toimintaa ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Suomen Kulttuurirahasto, Paulon Säätiö, Sibelius-Akatemian tukisäätiö ja Kansan Sivistysrahasto.

Säveliä suvi-iltaan – Mannerismeja Liedon kirkossa su 9.6. klo 20. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityön hyväksi. 

2019-06-06 12:48:00.0