Uutislistaukseen

Koululaisten päiväleiri keskustassa täynnä - ilmoittautumiset tarkistettu

Liedon keskustassa kesän alussa pidettävä koululaisten päiväleiri on täynnä, myös varapaikkojen osalta. 

Ilmoittautumisia tarkistettiin vielä tänään, ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden huoltajia pyydettiin ottamaan yhteyttä, mikäli päiväleirille ilmoittautuminen oli epäonnistunut täyteen tulleiden paikkojen takia. Syynä tähän oli se, että ensisijaisesti ykkös- ja kakkosluokkalaisille tarkoitetun päiväleirin ilmoittautumisessa oli paikkoja mennyt vanhemmille lapsille. Asiasta kerrottiin aiemmin verkkosivuillamme.

Nyt tilanne on korjattu, ja paikat täytetty noudattaen sitä periaatetta, että ensisijaisesti leirille otetaan pienimpiä koululaisia, ykkös- ja kakkosluokkalaisia. 

Vaikka keskustan päiväleiri on nyt täynnä, paikkoja muihin ryhmiin on vielä saatavilla.  Liedon seurakunta järjestää kesäloman kahden ensimmäisen viikon ajan päiväleirejä kunnan eri osissa, keskustan lisäksi Littoisissa, Ilmarisissa ja Liedon asemalla.  Ilmoittaumiset verkossa.  Ilmoittautumisaika päättyy 14.4.

Koululaisten päivätoiminta tarjoaa ohjattua tekemistä turvallisessa ympäristössä, kavereiden seurassa, aikuisten valvonnassa. 

Lisätietoja saa lastenohjaaja Jaana Jantuselta: p 050 303 4743, jaana.jantunen@evl.fi

2019-04-12 19:41:00.0