Uutislistaukseen

Lahja lapselle -keräys alkaa

joululahjoja lahja lapselle lieto2_M.jpg

Liedon seurakunnan diakoniatyön toteuttama Lahja Lapselle -keräys on jälleen käynnistymässä. Kampanjalla kerätään joululahjoja seurakunnan diakoniatyön asiakasperheisiin.

Lahjoittajat ovat etsinnässä nyt. Lahjan antajaksi voi ilmoittautua maanantaista 19.11. lähtien seurakunnan verkkosivujen kautta tai soittamalla diakoniatyöntekijälle numeroon 050 3548 203.

Lahjoittajaksi ilmoittautuva saa tiedon lapsen lahjatoiveesta sekä ohjeet siitä, miten ja milloin hankittu lahja toimitetaan seurakunnalle. Lahjoituksen arvo on 20–40 €.  Lahjojen toimittamisesta asiakasperheisiin huolehtivat diakoniatyöntekijät.

Lahja Lapselle -kampanja toteutetaan Liedossa kahdeksannen kerran. Vuosien aikana sadat lapset ovat saaneet joululahjan vapaaehtoisilta lahjoittajilta. Pelkästään viime vuonna keräyksellä vastattiin 122 lahjatoiveeseen ja lahja-apua sai kaikkiaan 56 lietolaista lapsiperhettä.

Lahjottajaksi voi yksityishenkilöiden lisäksi lähteä myös yritys, yhdistys tai erilaiset muuten kootut ryhmät – kuten työ- tai harrastusporukat – kuka tahansa, jolla on mahdollisuus ja tahto auttaa.

Jouluista vapaaehtoisapua voi lisäksi tarjota osallistumalla lahjojen paketointitalkoisiin tiistaina ja keskiviikkona 4.–5.12.

Katso lisää Lahja lapselle -sivulta.

2018-11-13 13:09:00.0