Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikolla käydään Kirkkoareenalle ja iloitaan iltamissa

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikolla on muutama tarttumisen arvoinen erityistapahtuma. Kirkkoareena-keskusteluillat Liedon kirkossa saavat jatkoa torstaina 8.11. klo 18. Illan kirjailijavieras Pauliina Rauhala on tällöin kirkkoherra Risto Leppäsen haastateltavana. Keskustelua käydään Rauhalan Synninkantajat-romaanista puhuen muun muassa hengellisestä vallankäytöstä, ehdottomasta totuudesta, kyseenalaistamisen vaikeudesta sekä sukupolvelta toiselle siirtyvistä taakoista. Lisäksi illassa esiintyy baritoni, oopperalaulaja Aarne Pelkonen, pianistina Maria Rainio-Alaranta.

Ennakkoäänestysviikon perjantaina 9.11. klo 18–19 ollaan keveämmissä tunnelmissa Littoisten Työväentalolla. Nenäpäivän unohtumattomilla etkoilla Littoisissa asuvat pappinaapurukset kirkkoherra Risto Leppänen ja kappalainen Harri Ruskeepää laulavat ja laulattavat syyspimeän mustaamat mielet valoisiin tunnelmiin!  Etkojen mukaansa tempaisevasta musiikista vastaa Tarvasjoki Ensemble.

Perheille on oma toimintailtansa tiistaina 6.11. klo 18–19.30 Liedon seurakuntatalolla. Siellä mm. seikkaillaan Riemun ja Reilun kissakujalla ja askarrellaan pelejä. Tarjolla on non-stop-iltapa-la. Mukana menossa on seurakunnan lastenohjaajat – sekä tietysti maskottikissat Riemu ja Reilu.

Vaaliauto vierailee kaikissa näissä tapahtumissa tarjoten mahdollisuuden seurakuntavaalien ennakkoäänestykseen – ja vaalikahvien juontiin.

2018-11-02 16:35:00.0