Uutislistaukseen

Loppiainen: Itämaan tietäjät lahjan antajina

Kirkon viestintä: julkaistu 27.12.2017

Joulun pyhiin kuuluu myös loppiainen, jonka jälkeen siirrytään arkeen. Loppiaisena idän viisaat tietäjät saapuivat kumartamaan Jeesus-lasta tähden johdattamina ja tuomaan tälle kallisarvoisia lahjoja.

Pitkien matkojen takaa Betlehemin talliin saapuneet Itämaan tietäjät ovat tulleet tutuiksi paitsi joulukuvaelmista myös Tiernapoikien lauluesityksestä. Keskiaikainen Tiernapoika-perinne elää vahvana etenkin Pohjois-Pohjanmaalla, mutta kautta Suomen maan laulutaitoiset koululaiset eri aikoina ovat saaneet laulettavakseen joko Murjaanien kuninkaan tai kuningas Herodeksen roolin koulun joulujuhlassa.

Loppiaisen evankeliumi kertoo lahjojen antamisesta. Jeesukselle tuotiin kultaa, suitsuketta ja mirhamia, mikä kertoo lahjan antajien suuresta kunnioituksesta lahjan saajaa kohtaan. Jumalan suuresta arvostuksesta vähäarvoista ja syntistä ihmistä kohtaan kertoo puolestaan se, että antamalla mittaamattoman arvokkaan lahjan – oman Poikansa - on Jumalalta suurin rakkauden teko, mitä ihminen voi vastaanottaa. Tämä lahja on Jeesus Kristus.

Loppiaista vietetään 6. tammikuuta. Kirkoissa liturginen väri on valkoinen.


Tervetuloa loppiaisen viettoon:

Loppiaisen messu Liedon kirkossa la 6.1. klo 10, Daniel Räsänen, Outi Tukia-Takala, Kaisa Takkula ja lauluyhtye Cantus Å.

"Kolmen kuninkaan juhla" messun jälkeen, klo 11.15, Liedossa seurakuntatalolla. Loppiaisen messun jälkeen on lähetyspyhän kirkkokahveilla tarjolla "sen seitsemän sortin kahvipöytä".

Loppiaisen messu Tarvasjoen kirkossa la 6.1. klo 10, Outi Niiniaho, Minna Mäkinen sekä Tarvasjoki Ensemble.

Kauneimmat joululaulut vielä kerran sekä kirkkokahvit messun jälkeen, klo 11.15, Tarvasjoella seurakuntatalolla.  
Laulut säestää Tarvasjoki Ensemble ja kaffeet keittää Musiikkityön tiimi. 

2018-01-02 16:36:01.0