Uutislistaukseen

Lieto-viikolla seurakuntakin monessa mukana

Liedon seurakunta on yksi Lieto-viikon tapahtumajärjestäjistä. Aloitusviikonloppuna sunnuntaina on erityisesti lasten päivä. Silloin siunataan koulutiensä aloittavat ekaluokkalaiset sekä Liedon kirkossa että Tarvasjoen kirkossa klo 10, ja päivän Smugsu Rokki -tunnelmissa ovat mukana seurakunnan lastenohjaajat.  

Musiikin ystävät saavat heti sunnuntaina nauttia korkeatasoisesta kirkkokonsertista, kun Marja-Kaisa Korkala pitää Liedon kirkossa solistisen a cappella -konsertin. Gregoriaanisen  laulun Pax Marie konsertissa kuullaan varhaisia Maria-lauluja. Torstai-iltana 17.8. kuullaan Liedon kirkossa Rahmaninovin ja Merikannon lauluja Svetlana Jääskeläisen laulamana, Pasi Helinin säestyksellä.

Lieto-viikolla on myös syksyn ensimmäinen pappilan runoilta. Riimejä ja säkeitä maistelemaan kokoonnutaan Liedon pappilaan maanantai-iltana 14.8.

Jo perinteeksi muodostuneet, Liedon museon pitämät opastetut hautausmaakierrokset kuuluvat jälleen Lieto-viikon ohjelmaan. Hautausmaiden kulttuurihistoriaan, symboliikkaan ja historiaan tutustuttavia kierroksia pidetään tänä vuonna kaikilla Liedon ja Tarvasjoen hautausmailla. Jokaisen kierroksen päätteeksi pidetään hartaushetki, johon voi halutessaan osallistua. Hartaushetkiin voi toki osallistua, vaikkei opastetulla kierroksella olisikaan ollut mukana.   

Muita Lieto-viikolla seurakunnan järjestämiä tapahtumia ovat muun muassa israelilainen tanssi seurakuntatalon pihalla, Rukouspiknik pappilan pihapiirissä sekä Hiljaisuuden poukama Palvelukeskuksessa.

Lieto-viikon jumalanpalvelus pidetään sunnuntaina 20.8. klo 10. Messussa saarnaa kirkkoherra Risto Leppänen ja liturgian toimittaa kappalainen Pauliina Uhinki-Suominen. Kanttorina on Svetlana Jääskeläinen.

Liedon kirkko on avoin koko Lieto-viikon ajan päivittäin klo 12–18 ja kirkossa on paikalla kirkon esittelijä.

Valtaosa Lieto-viikon tapahtumista on maksuttomia ja kaikille avoimia.

Tarkemmat tiedot seurakunnan järjestämistä tapahtumista näet tapahtumakalenterista.

Lieto-viikon ohjelmaa voit seurata Lieto-viikon Facebook-sivulta Linkki avautuu uudessa välilehdessäkautta näet täältä sekä Liedon kunnan tapahtumakalenteristaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

  

2017-08-11 14:39:32.0