Keisvuoren muistolehto odottaa uusia laattoja

7.4.2017 17.34

Keisvuoren muistolehdon nimilaatat uusitaan. Uudet laatat ovat paikoillaan äitienpäivään mennessä. Uusiin laattoihin merkitään vainajan nimen lisäksi syntymä- ja kuolinaikansa. Laatat asennetaan muistolehdon kaikkiin kiviin kiskosysteemillä, joka mahdollistaa paitsi yksittäisen laatan kaivertamisen milloin tahansa myös laattojen siirtelyn. Esimerkiksi aviopuolisojen nimilaatat voidaan siis siirtää toistensa läheisyyteen.

 Tähän asti käytössä olleiden laattojen ongelma oli etenkin kaiverruttamisen epäkäytännöllisyys. Kaiverrukset vaativat koko laatan irrottamista, joten kaiverrustyö toteutettiin vain kerran vuodessa. Niinpä nimilaatan saaminen muistolehtoon saattoi kestää kohtuuttoman pitkän aikaa.  

 Osa kaiverruksista oli myös jo huonokuntoisia. Uudet laatat ovat säänkestäviä, joten ne säilyvät entisiä paremmin, ja niiden myötä myös kokonaisilme muistolehdossa yhtenäistyy. Jatkossa kaikki nimet myös näkyvät hyvin, sillä laatat asennetaan niin korkealle, etteivät ne jää kynttilöiden tai kukkien taakse piiloon. Nyt toteutettavan työn kustantaa seurakunta.

« Uutislistaukseen