Uutislistaukseen

Sunnuntain jumalanpalveluksissa luetaan kielteisiä turvapaikkapäätöksiä

Liedon seurakunnassa luetaan sunnuntain 2.4. jumalanpalveluksissa ääneen Migrin kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Keskellä syvintä paastonaikaa, kärsimyksen sunnuntaina osallistutaan muiden seurakuntien mukana kampanjaan, jossa vaaditaan viranomaisia ja päättäjiä kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja turvaamaan turvapaikanhakijoiden henki.

Kristiina Hannula, Espoon Olarin seurakunnan diakoni aloitti kampanjan ja haastoi mukaan muita seurakuntia. Näin hän kertoo kampanjan taustoista:

— Tuhkakeskiviikkona kun laskeuduimme paastoon ja Kristuksen kärsimystietä seuraamaan,  teatterit ympäri Suomea lukivat Migrin kielteisiä päätöksiä.  Mielestäni teatteriväki on paastovaelluksen ytimessä. Siksi olen ehdottanut, että kirkko liittyisi myös tähän paastovaellukseen puolustamaan turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia ja  järjestäisimme tilaisuuksia, joissa näitä tekstejä luettaisiin.

— Toivomme että mahdollisimman monet seurakunnat antavat äänen tällä hetkellä kenties kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lähimmäisille.

Otteissa irakilaisen saamasta turvapaikkapäätöksessä todetaan seuraavaa:

”Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikaksi sen, että ISIS sieppasi sinut ja kidutti sinua tatuointisi takia.”

”Sinua lyötiin perheesi edessä. Militantit uhkasivat poistaa kynnet sormistasi. Sinut haluttiin viedä pois, mutta koska äitisi itki ja huusi, niin sinut jätettiin rauhaan.”

”Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi sen, että ISIS saattaa leikata kätesi tatuoinnin takia, jos palaat Samarraan. – – Pelkosi on objektiivisesti perusteltua.”

Päätöksen viimeiset rivit kuuluvat:

”Maahanmuuttovirasto katsoo, että sinut voidaan käännyttää Irakiin ilman, että voit joutua siellä vainon, vakavan haitan tai epäinhimillisen taikka ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi tai että sinut voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.”
                                                                (Helsingin Sanomat 28.2.2017)

Kristinuskon ytimessä on vastuu lähimmäisten hyvinvoinnista. Kristittyjen tehtävänä on myös tehdä näkyväksi yhteiskunnan rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta. Siksi Liedon seurakunta lähtee mukaan tähän kampanjaan tulevana sunnuntaina.

— Turvapaikan hakijoiden hätä ja pelko hengen ja turvallisuuden puolesta on tämän ajan huutava ja näkyvä esimerkki tämän ajan kärsimyksestä. Siksi haluamme lukea näitä päätöksiä ääneen kärsimyksen sunnuntain jumalanpalveluksissa, sanovat ensi pyhänä Liedon kirkossa ja Tarvasjoen kirkossa jumalanpalvelukset pitävät pastorit Elina Ahola ja Outi Tukia-Takala.

Thu Mar 30 14:42:58 EEST 2017