Uutislistaukseen

Ystävänpäivänä esillä lietolainen vapaaehtoistyö

Ystävänpäivänä 14.2. klo 13–15 voi Liedon torilla Hanhenkaarella tutustua Liedossa tehtävään vapaaehtoistyöhön.  

Joskus ois kiva löytää ystävä -toritapahtumassa lietolaiset yhdistykset ja toimijat kertovat, minkälaista vapaaehtoistyötä niissä tehdään. Päivän teeman mukaisesti esillä on erityisesti ystäväpalvelu.

Vapaaehtoisten toimijoiden voimin  tarjotaan Liedossa viikoittan arvokasta apua. Vapaaehtoistyötä voi tehdä olemalla esimerkiksi hoitolaitoksissa asuvien vanhusten ulkoiluapuna ja juttukavereina, puhelinystävinä yksinäisille tai varamummoina ja -pappoina tukena lapsiperheille.

Paitsi että vapaaehtoistyö ja ystäväpalvelu auttavat monien arkea, myös vapaaehtoistyöntekijä voi kokea työnsä monin tavoin palkitsevana ja antoisana.  Lisää tästä kaikesta kuullaan ystävänpäivän toritapahtumassa, jossa vapaaehtoistyöntekijtä kertovat kokemuksistaan.

Vapaaehtoistyöstö ja ystäväpalvelusta Liedossa kertoo myös sivusto
vapaaehtoistyo.fi/lietoLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Vapaaehtoistyön sivustoon voi käydä tutustua jo aamupäivän aikana. Palvelukeskuksen Poukamassa jutellaan klo klo 9–12 siitä, miten netin kautta voi löytää ystävän ja saada apua.

2017-02-09 10:15:01.0