Tutustu kuoroihimme — ja tule mukaan!

Kirkkokuoro on sekakuoro, johon ovat tervetulleita laulamaan sekä miehet että naiset. Kirkkokuoron viikoittaiset harjoitukset ovat oivallinen tapa kehittää omaa ääntä ja laulutaitoa mukavassa porukassa. Kymmenisen kertaa vuodessa Kirkkokuoro laulaa jumalanpalveluksessa, ja kuoron tärkeä tehtävä onkin rikastuttaa jumalanpalvelusten musiikkia. Kirkkokuoro tekee myös yhteistyötä lähiseurakuntien kuorojen kanssa; esimerkiksi yhteiset äänenmuodostuskoulutukset toisten kuorojen kanssa sekä lauluvierailut ovat osa kuoron toimintaa. Kuoro harjoittelee keskiviikkoisin klo 18–20 Liedossa seurakuntatalolla tai kirkossa.

Iltaruskon laulajat on lauluryhmä, joka harjoittelee torstaipäivisin klo 12.30-13.30 Palvelukeskus Ruskan tiloissa. Iltaruskon laulajat ottaa mielellään vahvistuksia riveihinsä – jos siis olet mukavaa lauluporukkaa vailla ja pystyt osallistumaan harjoituksiin päiväaikaan, tule katsomaan, olisiko tämä sinua varten.

Gospel Ladies, eli entinen Gospelkuoro, lauloi perustamisvaiheessa kymmenen vuotta sitten nimensä mukaisesti erityisjumalanpalveluksissa, kuten gospelmessuissa. Nykyään kuoro laulaa myös pääjumalanpalveluksissa. Ohjelmisto on laajentunut muun muassa klassiseen musiikkiin. Ohjemiston runkona on suomalaisten säveltäjien, kuten P. Simojoen, P. Laaksosen ja L. Heikkilän, gospelmusiikki. Keväisin pidettävät Yhteisvastuu-konsertit ovat muodostuneet kuorolle jo perinteeksi.  Äänenmuodotukseen kiinnitetään paljon huomiota; kuorossa käy myös vierailevia laulunopettajia.  

Tähän kolmiääniseen naiskuoroon otetaan mielellään uusia laulajia, 18 ikävuodesta ylöspäin. Gospel Ladies harjoittelee torstaisin klo 17.30–19.30 seurakuntatalolla tai kirkossa.

Laulavat Eläkeläiset on tarvasjokelainen lauluryhmä, joka kokoontuu kerran kuussa keskiviikkoisin Hyvinvointikeskukseen laulamaan ja laulattamaan. Laulamme sekä viihteellistä että hengellistä musiikkia yksiäänisesti. Harjoitukset ovat pääsääntöisesti Hyvinvointikeskuksen ruokalassa. Ne kestävät tunnin, jonka jälkeen siirrymme ilahduttamaan laulullamme Hyvinvointikeskuksen asukkaita.

Lisäksi kootaan tarpeen mukaan erilaisia, muutaman kerran harjoittelevia ja esiintyviä projektiluonteisia kuoroja erityisesti erilaisiin jumalanpalveluksiin. Tällaisia kuoroja ovat viime vuosina olleet muun muassa Taizé-kuoro, Joululaulukuoro, Virsilaulukuoro, Tangomessukuoro, Vanhan ajan messun kuoro ja Suomalaisen messun kuoro.

Jos olet halukas laulamaan silloin tällöin kuorossa, mutta et pysty juuri tällä hetkellä sitoutumaan pitkäaikaiseen toimintaan, ovat projektikuorot hyvä vaihtoehto sinulle.

Lasten kuorot löytyvät Alakouluikäisten sivulta

 

Lisätiedot:

Kirkkokuoro ja Iltaruskon laulajat: kanttori Lotta Paaso

Projektikuorot, Laulavat eläkeläiset sekä lapsikuorot Tarvasjoella ja Liedossa: kanttori Kaisa Takkula.

Gospel Ladies: kanttori Svetlana Jääskeläinen.   

Kerhot ja harrastukset-sivulta näkee kaikkien kuorojen tarkemmat harjoitusajat ja kokoontumiskerrat.