Kivaa tekemistä alakouluikäisille!

Seurakunnan alakouluikäisille suunnatussa toiminnassa vietetään aikaa kavereiden kanssa ja puuhataan yhdessä. Tekemisen ohessa myös pysähdytään: pohditaan yhdessä elämänasioita ja puhutaan mieltä askarruttavista ajatuksista. 

Alakouluikäisille sopivat jutut löydät tapahtumasivuilta: Lapsille ja lapsiperheille.

Alakouluikäisten kerhoista, leireistä ja illoista saat lisätietoja myös nuorisotyöntekijä Suvi Pulkkiselta.  


Leirielämää ja elämyksiä

Saaristoseikkailu 10 vuotta täyttäneille Harvan saareen la 16.9.  Harvan saaressa järjestettävä Saaristoseikkailu-päivä on tarkoitettu vuosina 2003-2007 syntyneille, Paimion rovastikunnan alueella asuville. Saaristopäivässä on seikkailuhenkistä ohjelmaa, muun muassa korikiipeilyä, melontaa. Päivän hinta on 17 euroa. Se laskutetaan jälkikäteen. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään syyskuun alussa tarkempi päivän aikataulu sekä ennakkotietolomake. Lähdetään ilolla seikkailemaan! Ilmoittaudu Harvan-seikkailupäivään tästä.  

Seurakunta järjestää Halssin leirikeskuksessa alakouluikäisille leirejä koulujen loma-aikoina. Leireillä ulkoillaan, askarrellaan, leikitään ja hiljennytään yhdessä. Merenrannassa Sauvossa sijaitseva leirikeskus tarjoaa luonnonläheisessä miljöössä kivat puitteet monenlaiseen tekemiseen ja harrastamiseen. Syksyllä pidetään poikien oma leiri 6.-8.10. Syyslomaleirille kokoonnutaan 18.-20.10. ja joulukuun alussa vietetään adventtileiriä 1.-3.12. 

Kerhoon kaveriporukalla

Alakouluikäisten kerhot tarjoavat erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja kivaa kaveriseuraa. Kerhot ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Kokki- ja puuhakerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 16.30-17.45. seurakunnan Nuortentalolla (Kirkkotie 15) keskiviikkoisin.  

Laululintuset - alakouluikäisten oma kuoro

Lapsikuoro Laululintusten harjoitukset ovat keskiviikkoisin klo 17.30-18.10 seurakuntatalolla. Laululintuset on ala-asteikäisille laulavaisille lapsille tarkoitettu kuoro. Harjoituksissa laulamme ja soitamme välillä myös käsikelloja. Syksyn aikana meillä on myös muutama esiintyminen. Kuoro on maksuton. Lisätietoja saa Kaisa-kanttorilta, p. 044 744 3219, kaisa.takkula@evl.fi

Kids' Action iloisia iltoja täynnä toimintaa

Kids' Action -toimintaillat kokoavat alakouluikäiset viihtymään yhteisten tekemisten parissa. Erilaiset toimintapajat ovat olennainen osa vauhdikkaita iltoja. Lisäksi niihin kuuluu musiikkia sekä yhteinen iltapalatuokio. Menon ja meiningin keskellä hiljennytäänkin hetkeksi. Kids' Action -iltoja pidetään vuoden mittaan muutamia.

Mukaan partioon?

Liedon seurakunnassa toimii partiolippukunta Liedon Eränkävijät, joka on yksi Suomen suurimmista ja aktiivisimmista lippukunnista. 7 – 10 -vuotiaat sudenpennut ja 11–15 -vuotiaat vartiolaiset kokoontuvat viikoittain eri puolilla Lietoa. Kokoontumisten lisäksi toimintaan kuuluvat monenlaiset retket ja leirit. Uusia sudenpentuja otetaan mukaan toimintaan aina syksyisin, ja samaan aikaan voi kysellä paikkoja myös muista ryhmistä.

Kurkista Liedon Eränkävijöiden nettisivuille. 

Liedon Eränkävijät löydät myös Facebookista.

 

Lapsikuoro Laululintuset
Lapsikuoro Laululintuset on maksuton kuoro kaikille laulamisesta innostuneille alakouluikäisille!