Historia

Littoisten kirkko on kirkkorakennuksena poikkeuksellinen. Kirkko rakennettiin luultavasti vuonna 1890 verkatehtaan henkilökunnalle kirjastoksi ja lukusaliksi. Rakennus muutettiin kirkoksi vuonna 1910 ja vihittiin käyttöön samana vuonna. Liedon seurakunnan omistukseen Littoisten kirkko tuli vuonna 1983.

Kirkko on yksinkertainen, pohjaltaan suorakaiteen muotoinen hirsirakennus vailla minkäänlaisia perinteisiä kirkkotilaan viittaavia ulkoisia symboleja. Kirkon sivuseinissä on kummallakin puolella neljä suurta kuusijakoista ikkunaa. Remontin myötä kirkkotilasta tuli hyvin valoisa. Alttarin eteläpuolella on suorasivuinen saarnastuoli, jonka kulmikasta runkoa kannattelee kolme jalkaa. Alttarin pohjoispuolella on urut, jotka on rakentanut B.A. Thulén noin vuonna 1910. Urut ovat harvinaista poljettavaa mallia ja ne peruskorjattiin vuonna 2006.

Alttaritauluna Littoisten kirkossa on vanha Liedon kirkon alttaritaulu. Ehtoollisen asettamista kuvaavan signeerattoman öljymaalauksen on todennäköisesti tehnyt Herman Granbohm. Alttaritalu tuotiin Littoisten kirkkoon sen sisätilaremontin yhteydessä vuonna 2006.

Kirkko sijaitsee keskellä asuntoaluetta, yhtenä osana Tammikallion asunto-osakeyhtiötä.

Kyläyhdistys Emma ja Anselmi järjestää kirkon ympäristössä Verkamatkat näytelmäkierroksia, joissa sivuutaan myös Littoisten kirkon historiaa. Lisätietoja Emmasta ja Anselmista sekä videoleikkeitä kierrokselta.