|
|
|
 |
 |
|
KEISVUOREN HAUTAUSMAA
Keisvuoren hautausmaa sijaitsee noin puolen kilometrin päässä Liedon kirkosta. Se on rakennettu peltomaalle Keisvuoren kupeelle. Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1992.
Keisvuoren hautausmaalla on perinteisten arkkuhautausosastojen lisäksi uurnaosasto ja muistolehto. Uurnaosastoon pystytetään oma muistokivi ja muistolehtoon taas sirotellaan tuhka ja nimi laitetaan yhteiseen muistomerkkiin.
Kellotapuli
Alueen symboliksi rakennetun kellotapulin on suunnitellut arkkitehti Juhani Saarelainen. Kellotorni on teräsrakenteinen ja siinä on kolme kelloa ja sen korkeus on noin seitsemän metriä. Kelloihin on kirjoitettu seuraavat raamatunlauseet:
Kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. 1.Kor. 15:42
Kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1.Kor. 15:43
Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Ps. 73:26
Ramatunlauseet kertovat hautausmaan sanomasta ja tukeutuvat kuvakielessään maanviljelykseen ja kallion lujuuteen. Niissä on myös yhtymäkohtia Liedon Pyhän Pietarin kirkkoon ja näin seurakunnan historiaan.
|  |
|
|
|
|